Tuukka hoiti mallikkaasti Ruhpoldingin kisojen kommentoinnin. Samalla hän pääsi toisena SoisAH:n jäsenenä mukaan siihen harvalukuiseen joukkoon, joilla on on hallussaan Urheilustudion maineikas pipo. Ensimmäisenä pipoon pääsi kiinni Ville Kotikumpu.

Syksyllä ja alkuvuodesta on pitänyt kiirettä. Tässä muutamia tapahtumia mitä kaikkea olen kerennyt tehdä muutaman viime kuukauden aikana.

Sain opinnot pakettiin joulukuun lopulla Karelia-Ammattikorkeakoulussa ja valmistuin rakennusinsinööriksi. Opintojen loppuun saaminen ei ollut itsestäänselvyys vielä puolitoistavuotta sitten. Kovan loppukirin ansiosta sain kuin sainkin opinnäytetyön kasaan ja tutkinnon itselleni.

Arkipäivät ovat kuluneet Vantaan Koivuhaassa kerrostaloa rakentaen marraskuusta alkaen. Pääsin T2H:lle työnjohtajan hommiin ja olen tykännyt työskennellä siellä. Joka päivä oppii uusia asioita ja rakentamisessa tehdyt ratkaisut selkeytyvät.

Anterselvan kisakatsomossa oli tunnelmaa.

Mielenkiintoinen työtehtävä tuli tammikuun puolessa välissä, kun pääsin Ylelle kommentoimaan Ruhpoldingin ampumahiihdon maailmancuppia. Alkuun tuleva pesti hieman jännitti, mutta ensimmäisen kommentointi päivän jälkeen puhuminen tuli jo rutiinin omaisesti. Pääsin myös käymään urheilustudiossa puhumassa ja erehdyin antamaan lupauksen 100 km hiihtämisestä, mikäli Suomen miehet ottavat viestimitalin tulevaisuudessa.

Työnteon lomassa kerkesin käymään myös lomalla Italiassa ja samalla kävimme kavereiden kanssa katsomassa Anterselvan maailmancuppia paikanpäällä. Oli hauskaa päästä katsomaan kisoja turistin näkökulmasta ja nauttimaan tunnelmasta.

Tuukka