Kuukausiarkisto: maaliskuu 2022

Tähtikaksikko osasi innostaa

Jos on ampumahiihdolla Ruotsissa ongelmia saada kaikki lajista kiinnostuneet juniorit mahtumaan mukaan harjoituksiin, niin kovin kaukana samainen tilanne ei ole Leppävirrallakaan. Kun Oton ja Jonnin vetämästä harjoituksesta oli laitettu ”kaikessa hiljaisuudessa” tietoa Leppäkertun koululle, ilmestyi h-hetkellä urheilukentälle toistakymmentä hyvin innokasta hiihtourheilijaa. Leppäkertun koulun liikuntavastaava Taina Invenius oli kysynyt muutamia junioreita ja heidän vanhempiaan tutustumaan lajiin, […]

Sunnuntai tarjosi täysosumat Oulussa – kaksoisvoitto ja viestikulta

Oulun SM-kilpailujen päätöspäivä sujui Soisalon Ampumahiihtäjiltä loistavasti. Miesten yhteislähdössä Otto Invenius voitti uransa ensimmäinen henkilökohtaisen kullan yleisessä sarjassa ja Jonni Mukkala täydensi menestyksen sijoittumalla toiseksi. Lisäksi aamupäivän viesteissä SoisAH voitti 22-vuotiaiden mestaruuden joukkueella Vili Kotikumpu – Anssi Kuittinen – Jimi Klemettinen. Yhteislähdössä puuttuivat muun muassa Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo, mutta osanotto oli kaikkiaan hyvä […]

Jimille mestaruus, Jonnille hopeaa – muuten kovin kirjavaa

Oulun SM-viikonlopun toisena kilpailupäivänä ohjelmassa olivat pikakilpailut. Perjantain vesisade oli muuttunut talvimyrskyksi, missä pikkupakkasessa pirulliset tuulenpuuskat toivat kilpailijoille haasteita ampumapenkalle. SoisAH saavutti kaksi mitalia, kun Jimi Klemettinen voitti 17-vuotiaiden kuusi kilometriä ja Jonni Mukkala nappasi hopeaa 22-vuotiaiden kympillä. Viisi sakkoa ampunut Jimi löi toiseksi sijoittuneen Iisalmen Visan Kouta Heiskasen 17 sekunnilla. Voitto ratkesi hyvään hiihtovauhtiin, […]

Historiallinen viestikulta

Oulun SM-kisaviikonloppu alkoi Soisalon Ampumahiihtäjien osalta parhaalla mahdollisella tavalla. Kolmikko Santeri Kolehmainen – Jonni Mukkala – Otto Invenius toi ensimmäistä kertaa seurahistoriassa miesten viestin mestaruuden Leppävirralle. Edellisen kerran hiihtourheilun yleisen sarjan viestimestaruutta juhlittiin Leppävirralla 54 vuotta sitten, jolloin Virin naiset olivat ykkösiä maastohiihdossa. Kulta ei SoisAH:lle irronnut läpihuutojuttuna, sillä Oulun Hiihtoseura pisti tiukasti kampoihin ankkuriosuudelle […]

Mitalijahtiin Ouluun

Kansainvälinen kilpailukausi on paketissa, mutta kotimaan laduilla kisaillaan edelleen. Tulevana viikonloppuna ohjelmassa ovat kauden tärkeimmät SM-kilpailut, kun ampumahiihtoväki kokoontuu Ouluun. Kuluva talvi on ollut sikäli erikoinen, että yleensä kahden SM-viikonlopun sijasta nyt nuorten ja yleisen sarjan mitalit jaetaan kolmella paikkakunnalla. Tammikuussa nuoret kilpailivat Hämeenlinnassa, helmikuussa yleisen sarjan normaalimatkan ja ensimmäistä kertaa ohjelmassa olleen supersprintin mestaruuksia […]

Kisareissu katsojan näkökulmasta

Minä (Tuukka), isäni Harri, Harrin veli Tomi, sekä hänen tyttärensä Petra ja Sonja olimme varailleet kisaturistireissun, jossa pääsisimme näkemään kovakuntoisen Oton suorituksia Salt Lake Cityssä. Matkasuunnitelma oli alusta asti kunnianhimoinen, kun yritimme saada kaikki Amerikan länsirannikon nähtävyydet mahtumaan samalle kisareissulle. Matkaa olisi kertynyt tuolla suunnitelmalla 8000 kilometriä autolla matkustaen, joten jouduimme karsimaan suunnitelmaa, jotta näkisimme […]