Avainsana: Ampumahiihto
Otto valittiin maailmancupiin, Jimi varalle
Ampumahiihtoliitto oli hyvissä ajoin liikkeellä valitessaan jo urheilijat kahden kuukauden kuluttua alkavaan maailmancupiin. Valittujen joukossa oli myös Otto Invenius. – Tietysti sitä miettii, onko tämä kaikkia kohtaan miten rehti temppu. Mutta kyllä se minulle käy, Otto pohti. Liitto saattoi oppia viime vuodesta, jolloin iso painoarvo valinnoissa oli Kontiolahden GP-kisoilla. Katsastusten kaksi yllättäjää valittiin suoraan maailmancupiin Östersundiin, missä […]
Oton tähtäin jo SM-kisoissa
Otto Inveniuksen kansainvälinen kilpailukausi päättyi pikakilpailuun Oslossa perjantaina. Lopputuloksena oli 84. sija liki kolme ja puoliminuuttia kärjestä. – Kaikkeni annoin, mutta olihan se haastavaa, Otto lausahti kisasta, johon hän starttasi jälkijoukoissa numerolla 92 ja joutui kamppailemaan pehmeässä lumimössössä. Loistavasti sujuneiden olympialaisten jälkeen loppukausi oli vaikea. Oslon lisäksi hän pääsi kisaamaan vain Otepään pikakilpailussa, joka toi 83. sijan. […]
Maailmantähdet taipuivat Vilman ja Veeran edessä
Ampumahiihdon kerma kokoontui Kontiolahdelle viime viikolla. Usein urheilun isoja tähtiä pidetään vaikeina persoonina, mutta miten on asian laita ampumahiihdossa? Soisalon Ampumahiihtäjien tutkapari, Tirrosen siskokset, Veera ja Vilma lähtivät ottamaan tosiasioista selvää. Tavoitteena oli kerätä urheilijoilta nimikirjoituksia sekä yhteiskuvia, joiden ottamisesta vastasi tyttöjen Ellu-täti. – Esitin toiveemme englanniksi ja kaikki sujui hyvin, kertoi Veera kolmikon taktiikasta. Ja […]
Ranska on IBU-cupin ykkönen
IBU-cup päättyi lauantaina Lake Placidissä Ranskan juhliin. Sekä miesten että naisten maakohtaisissa pisteissä se oli ylivoimainen ykkönen, joten todennäköisesti Ranska tulee keikkumaan myös tulevaisuudessa maailmancupin ja arvokisojen isona mitalirohmuna. Päätöspäivänä ohjelmassa olivat sekaviestit. Pariviestissä Erika Jänkä ja Jaakko Ranta sinnittelivät kärkiporukoissa kisan puoliväliin, kunnes veto lopahti ja tuloksena oli yhdestoista sija. Sekaviestissä Rebecca Sandnäsin ja Heidi […]
Jonni kävi vilkaisemassa naapurinsa loppusuoran
IBU-cupin viimeinen henkilökohtainen kilpailu kulki suomalaisilta huomattavasti paremmin kuin pikakilpailu muutamaa päivää aiemmin. Kuudenkymmenen urheilijan yhteislähdössä Jonni Mukkala oli kuudestoista, Kalle Loukkaanhuhta yhdeksästoista, Jaakko Ranta 28:s ja Vili Kotikumpu 36:s. – Nyt on annettava huollolle kiitosta. Huolto oli todellakin niinsanotusti kelin päällä, Jonni kiitti. Jonni selvisi viidentoista kilometrin ja neljän ammunnan kisasta kahdella sakkoringillä. Hiihtoajoissa hän oli […]
Jimi päätti kansainvälisen kisakautensa
Arberin nuorten MM-kisojen viimeinen henkilökohtainen matka yhteislähtökilpailu ei lähtenyt sujumaan Jimi Klemettiseltä. Suksi kulki kesysti ja jokaiselta ampumapaikalta tuli yksi sakko. Etukäteisarvioissa yhdeksi vahvimmista mitalisuosikeista mainittu Jimi oli maalissa 37. Hiihtoajassa hän hävisi nopeimmille 2,5 minuuttia. – Väsynyttä hiihtoa. Kroppa oli tyhjä. Siitä ei irronnut enää mitään, Jimi tarinoi. Kisan jälkeen hän teki ison päätöksen. – Lähden kotiin. […]