Kuukausiarkisto: huhtikuu 2026

Ennätysarpajaisilla innostunut vastaanotto

Soisalon Ampumahiihtäjien perinteiset kevätarpajaiset ovat isommat kuin koskaan. Kaupan on 1500 arpaa, ja palkintojen yhteisarvo on yli 3600 euroa. Ensimmäiset myyntipäivät kertovat ihmisten suuresta kiinnostuksesta ampumahiihtoa kohtaan, sillä kolmen ensimmäisen päivän aikana myytiin jo yli 400 arpaa. Vaan hätää ei ole ja mukaan ehtii hyvin, sillä myyntiaikaa on toukokuun loppuun asti. Myynnissä on yhteensä 60 […]

Tytöillä ansaittu juhlapäivä

SM-kisoissa menestyneet tytöt nauttivat talven tuloksista tiistaina. Yhteensä kahdeksan SM-mitalia saavuttanut kuusihenkinen urheilijaporukka vieraili ensin yhteistyökumppanimme Dimexillä tutustumassa tuotteisiin ja siirtyi sen jälkeen toisen yhteistyökumppanin Nesteen tiloihin maukkaiden pizzojen kimppuun. Hyvin tekivät tarjoilut tehtävänsä. Kokeneemmalle kaartille junnujen touhut antoivat aikaa miettiä tulevaa harjoituskautta.

Leppävirran tyttö tekee uraa IBU:ssa

Ampumahiihdolla menee lujaa. Laji leviää ja hakee koko ajan uusia kasvuympäristöjä eri puolilta maapalloa. Leppävirran Puponmäestä kotoisin oleva Maija Savolainen on noussut varsin merkittävään rooliin, kun lajin kasvua viedään eteenpäin. Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton IBU:n kilpailujärjestelmä on käsittänyt vuosikausia ykköstason urheilijoille maailmancupin ja toisena portaana on ollut IBU-cup. Viime aikoina on noussut selkeä tarve laajentaa tarjontaa, koska […]