Uutisarkistot

Avainsana: SM-kisat

Pihka ja Vinski pronssille Kontiolahdella

Rulla-ampumahiihdon SM-kisojen toisena päivänä sunnuntaina ohjelmassa olivat normaalimatkat, jotka tunnetusti painottavat ammuntaa. Soisalon laariin satoi kaksi mitalia, kun sekä Pihka Paasonen että Vinski Ruotsalainen olivat tahoillaan kolmansia. Pihkan kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua työvoitosta, sillä kahden ensimmäisen ammunnan jälkeen hän oli viidellä (3+2) sakolla kuudentena liki neljän minuutin päässä kärjestä. Mitalikin oli jo yli puolitoista minuuttia […]

Jonni on kovassa vedossa rullakisoissa

Kaksi edelliskautta enemmän tai vähemmän sairasteluista kärsinyt Jonni Mukkala on nyt saanut harjoitella yli puoli vuotta terveenä ja tulos on sen mukaista. Hän voitti ylivoimaisesti rulla-ampumahiihdon pikakilpailun Kontiolahden SM-kisoissa lauantaina. Jonni ampui molemmat paikat puhtaasti ja löi toiseksi sijoittuneen Punkalaitumen Tuomas Harjulan 43 sekunnilla. Harjula ampui kolme (1+2) sakkoa. Pronssille yltänyt Puijon Arttu Heikkinen ampui kaikki taulut […]

Ampumajuoksujen mitalimäärä nousi kahdeksaan

Ampumajuoksujen SM-kilpailujen päätöspäivän ohjelmassa olivat normaalimatkat, jotka tunnetusti painottavat ammuntaa. Soisalon urheilijoista Vinski Ruotsalainen ja Anni Ryyttäri olivat mitaleilla myös sunnuntaina, joten kummankin saldoksi nousi kolme mitalia. Sunnuntain kolmannesta mitalista vastasi Noomi Kosunen. Näin SoisAH:n kokonaismääräksi tuli kahdeksan mitalia. Viime kuussa 16 vuotta täyttänyt Vinski Ruotsalainen saalisti nyt 17-vuotiaiden sarjassa värisuoran. Perjantaina tuli Sisu Suvisen […]

Avainsanat: ,

Pihka vuoli kultaa Mikkelissä

Pihka Paasonen onnistui loistavasti 21-vuotiaiden pikakilpailussa Mikkelin ampumajuoksuissa. Suomen mestaruus irtosi 7,3 sekunnin erolla Tuusulan Voima-Veikkojen Jonna Leikokseen. Pihkalle menestyminen ampumajuoksuissa on ollut vuosien ajan lähinnä unelmien ja toiveiden tasolla. Uran ensimmäinen kisa vuonna 2018 toi sijan 29 ja toinen esiintyminen SM-tasolla seuraavana vuonna tuotti sijan 40. Pikkuhiljaa ahkera työ on tuottanut tulosta. Viime vuonna hän […]

Avainsanat: ,

Pojille kultaa, tytöille hopeaa

Ampumajuoksun SM-kilpailut avattiin viesteillä Mikkelissä perjantaina. Uuden käytännön mukaan kaikki viestit käydään pariviesteinä, mikä tietysti tuo lisää osaaottavia joukkueita. Soisalon Ampumahiihtäjien kolmesta joukkueesta parhaiten onnistuivat 19-vuotiaiden kilpailun voittaneet Sisu Suvinen ja Vinski Ruotsalainen. Sisu onnistui avausosuudella erinomaisesti ja toi viestin vaihtoon 16 sekuntia ennen toisena ollutta Kymin Koskenpoikia. – Nyt meni nappiin. Ensimmäisellä kierroksella seurasin […]

Avainsanat: ,

Oton tähtäin jo SM-kisoissa

Otto Inveniuksen kansainvälinen kilpailukausi päättyi pikakilpailuun Oslossa perjantaina. Lopputuloksena oli 84. sija liki kolme ja puoliminuuttia kärjestä. – Kaikkeni annoin, mutta olihan se haastavaa, Otto lausahti kisasta, johon hän starttasi jälkijoukoissa numerolla 92 ja joutui kamppailemaan pehmeässä lumimössössä. Loistavasti sujuneiden olympialaisten jälkeen loppukausi oli vaikea. Oslon lisäksi hän pääsi kisaamaan vain Otepään pikakilpailussa, joka toi 83. sijan. […]