Kuukausiarkisto: kesäkuu 2022

Enemmän ja vähemmän onnekas viikko

Viikot ennen juhannusta eivät yleensä ole ampumahiihdon osalta niitä uutisvoittoisimpia, mutta tällä kertaa ilmeni kerrottavaa. Sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Pihka läpäisi karsinnan Klassikan lukioon Kuopioon, ja iloitsi tuloksesta.-Lajin kannalta on tärkeää päästä harjoittelemaan kunnollisiin olosuhteisiin, hän huokaisi helpottuneena. – Tietysti olisin jäänyt mieluummin kotikunnan lukioon, mutta täällä lajiharjoittelu ei ole mahdollista, erinomaisilla papereilla yläasteen […]

Arpajaisissa taottiin uusi huima ennätys

Leppävirralla asuva rakennusalan yrittäjä Maaris Balodis voitti pääpalkintona olleen robottiruohonleikkurin SoisAH:n vuotuisissa kevätarpajaisissa. Voitto irtosi arvalla numero 802. Kaikkiaan arpajaiset sujuivat samaan nousujohteiseen malliin kuin seuran muu toiminta viime aikoina. Ensimmäistä kertaa arpoja myytiin yli tuhat kappaletta (1082). Soisalon Ampumahiihtäjät kiittää kaikkia arpajaisia menestykseen johtaneita tahoja, niin arvan ostajia, niiden myyjiä ja tietysti myös palkintojen […]

Kansanjuhla Konnustuvalla

Soisalon Ampumahiihtäjien supertalven päättäjäiset kokosivat mukavasti seuraväkeä Konnustuvan upeisiin maisemiin, vaikka kesälomakausi oli vienyt parikymmentä innokasta jäsentä jo eri puolille Eurooppaa. Puheenjohtaja Eero Kolehmainen muisti huipputalven meriitit juhlapuheessaan ja sihteeri Päivi Väistö jakoi ansioituneille palkintoja.Odotetusti kauden parhaana palkittiin kotimaista ampumahiihtohistoriaa tehnyt Otto Invenius. Hän voitti kolme henkilökohtaista arvokisamitalia nuorten kisoista, voitti yleisen sarjan SM-kultaa yhteislähdössä […]

Orinoro valloitettu

Soisalon Ampparien junnukerho suuntasi Kirsin vetämänä vaellusretkelle Orinoron lumoaviin maisemiin helatorstaina. Mukaan ehti kymmenkunta luonnonystävää. Muutamat nuoret saivat liikkeelle myös vanhempansa. – Retki ajoi asiansa. Kaikki olivat hyvin positiivisella mielellä ja yhteishenki vahvistui entisestään, Kirsi myhäili tyytyväisenä. Seitsemän kilometrin vaellus vei aikaa kolmisen tuntia, sillä matkan varrella oli muutakin ohjelmaa kuin pelkkää kulkemista. – Makkarat […]