
Pihka Paasonen onnistui loistavasti 21-vuotiaiden pikakilpailussa Mikkelin ampumajuoksuissa. Suomen mestaruus irtosi 7,3 sekunnin erolla Tuusulan Voima-Veikkojen Jonna Leikokseen.
Pihkalle menestyminen ampumajuoksuissa on ollut vuosien ajan lähinnä unelmien ja toiveiden tasolla.
Uran ensimmäinen kisa vuonna 2018 toi sijan 29 ja toinen esiintyminen SM-tasolla seuraavana vuonna tuotti sijan 40.
Pikkuhiljaa ahkera työ on tuottanut tulosta. Viime vuonna hän ylsi ensi kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja nyt – liki vuosikymmenen yrittämisen jälkeen – palkintona on kultainen mitali.
Kehityskäyrä olkoon mallina kaikille nuorille urheilijanaluille, joilla riittää kipinää yrittää.
– Tämä kesä on mennyt tosi hyvin. Harjoitukset ovat kulkeneet ja olen saanut tehtyä käytännössä kaiken suunnitelmien mukaan, Pihka valaisee voiton taustoja.
Hän harjoittelee Tarmo Naparin laatimilla ohjelmilla.
– Kävin Kontiolahdella viikon Anatoli Hovantsevin vetämällä leirillä ja hän toi ammuntaan uutta, mutta muuten harjoittelen Tarmon ohjeilla.
Pihkan kesä on ollut tiukka, sillä treenien lomassa hän on puskenut paljon töitä Konnustuvalla. Leireille hän on ehtinyt Kontiolahden lisäksi Rovaniemelle ja Viron Otepäähän.
Lauantaina olo oli jännittynyt ennen kilpailua.
– Tunne ei ollut hyvä aamulenkillä. Jalat eivät lähteneet rullaamaan totuttuun tapaan.
Tilanne oli edelleen hiukan hakusessa, kun kisa pyörähti käyntiin.
– En oikein päässyt liikkeelle. Juokseminen oli sellaista pakottamista, Pihka kuvaili kilvan alkumetrejä.
Juoksuvauhti ei ollut Pihkan mielestä parasta mahdollista, mutta se riitti, kun ammunta toimi.
– Makuulta ammuin kaksi kertaa kello viiteen rajamaille. Onneksi toinen kaatui, tosin hitaasti. Pystyllä jännitin avausta ja ammuin ensimmäisen ohi, mutta sitten ymmärsin rentouttaa käsiä ja loput tippuivat.
Seuraavaksi Pihkan uran kulmakivenä tulee olla muutto Joensuuhun. Leppävirran olemattomat lajiharjoitteluolosuhteet eivät saa tuhota orastavaa urheilu-uraa.

Noomin lennokasta askelta. Kuva: Jaana Eskelinen 
Veera (49) ohittaa Jyväskylän Vilina Väisästä. Kuva: Jaana Eskelinen 
Anni esittelee pronssimitaliaan. Kuva: JP Ryyttäri 
21-vuotiaiden parhaat: 1. Pihka, 2. Jonna Loikas TVV, 3. Helmina Nylund SeinäjHS, 4. Nea Luhtasaari SeinäjHS, 5. Emma Lång PHS, 6. Aino Sorjonen KontU. Kuva: Janne Paasonen 
Mira (vas), Veera ja Noomi. Kuva: Jaana Eskelinen
Soisalon urheilijat nappasivat lauantaina kolme mitalia. Pihkan kullan lisäksi Vinski Ruotsalainen ja Anni Ryyttäri saalistivat pronssimitalit.
Vinski suhtautui kolmossijaan tyynen rauhallisesti.
– Sellainen kisa tällä kertaa. Ei se ollut huono eikä hyvä. Kaksi oli tänään parempaa, Vinski lausahti.
17-vuotiaiden kilpailun voitti Lahden Voitto Salminen ennen Ahveniston Oiva Kumpuvaaraa. Vinski ampui kolme (1+2) sakkoa ja hävisi mestaruuden noin minuutilla ja hopean 27 sekunnilla.
13-vuotiaiden tyttöjen kisan voitti Kontiolahden Milla Hiltunen Puijon Hilma Aalto oli toinen lyöden puhtaasti ampuneen Annin 24 sekunnilla.
– Hyvin meni. Jos jossakin pitäisi parantaa, niin juoksu voisi kulkea paremmin, Anni pohti.
Samassa sarjassa Vilma Tirronen oli kahdeksas kolmella (1+2) sakolla. Ikänsä puolesta vasta kymmenen vuotta täyttänyt Vilma pääsee samaan sarjaan vielä kahden seuraavan vuoden ajan.
14-vuotiaiden tyttöjen kilpailussa Veera Tirronen oli neljäs. Pronssimitali karkasi seitsemän sekunnin päähän eikä mestaruuskaan tasaisessa kilpailussa jäänyt kuin parinkymmenen sekunnin päähän.
– Ensimmäiseltä paikalta ammuin kaksi ohi, mutta toinen meni puhtaasti, Veera summasi.
Veeran takana Noomi Kosunen oli kymmenes kuudella (4+2) sakolla ja Mira Hassinen kolmastoista seitsemällä (2+5) sakolla. Miralla oli toisessa ammunnassa pulmia tähtäämisen kanssa.
19-vuotiaiden poikien kisassa Sisu Suvinen oli kahdeksas neljällä (2+2) sakolla. Kilpailu oli tasainen, sillä Sisu jäi vain 28 sekuntia mitalista.
Sunnuntaina SM-kisojen ohjelmassa ovat ammuntaa painottavat normaalimatkat.
Sääennusteiden mukaan luvassa lienee roppakaupalla haasteita, kun Mikkeliin ennakoidaan kaatosadetta ja myrskytuulta.
Annin isä JP Ryyttäri ottaa meterologien haasteet innokkaana vastaan.
– Mitä haastavampi keli, sitä parempi meille. On sitä ammuttu ennenkin tuulissa.
JuHu