T19-sarjan kolme parasta palkintopallilla. Pihka (vas), Viron Anlourdees Veerpalu ja Latvian Madara Veckalnina. Kuva: Janne Paasonen

Pihka Paasonen osallistui Baltic Biathlon Cupin osakilpailuun Madonassa Latviassa ja sijoittui lauantain pikakilpailussa upeasti toiseksi. Hän hävisi kilvan voittaneelle Viron Anlourdees Veerpalulle 36 sekuntia.

Kilpailu käsitti kolme kertaa kahden kilometrin hiihtolenkin, ja sisälsi yhden makuu- ja yhden pystyammunnan.

– En etukäteen uskonut, että voisin päästä palkintopallille. Näin äkkiä tätä on vähän vaikea sisäistää. Vaan onhan tämä hienoa, Pihka kertoi iloisesti.

Menestys perustui hyvään hiihtoon, sillä ammunta tuotti neljä (1+3) sakkorinkiä. Veerpalu selvisi kolmella ja kolmanneksi sijoittunut Latvian Madara Veckalnina yhdellä sakolla.

– Ensimmäisen lenkin otin varovasti, mutta sen jälkeen lisäsin kierroksia. Hiihto kulki, siitä jäi mukava fiilis, Pihka selvitti taustoja.

Latvian ampumahiihtokeskus sijaitsee 150 km pääkaupungista Riikasta itään.

– Järjestelyt ovat pelanneet ja yleisöäkin on riittänyt ladun varrelle, Pihka pohti.

Sunnuntaina Madonassa ovat vuorossa yhteislähdöt.

JuHu