Jimin hiihtokunto on kohdallaan. Kuva Kontiolahdesta.

Jimi Klemettisen hurja meno jatkui takaa-ajokilpailussa Martellin EM-kisoissa lauantaina. Kolmastoista sija tarjosi loistavan lähtöaseman, mutta samalla se oli haastava, sillä kokeneita kilpakumppaneita oli kasapäin lähistöllä sekä etu- että takapuolella.

Jimin kisa sujui erinomaisesti, sillä ”pahimmillaan” hän oli toisen makuuammunnan jälkeen yhdentenätoista. Muuten hän kamppaili yli puoli tuntia kestäneen kisan kärkikymmenikössä.

Viimeiseltä eli neljänneltä ampumapaikalta Jimi säntäsi matkaan seitsemäntenä, ja menohaluja riitti edelleen.

– Viimeisellä väliaikapisteellä puolitoista kilometriä ennen maalia oli tiukka nousuosuus ja yritin siinä pudottaa takana roikkuneet kaverit kyydistä, mutta se ei onnistunut. Loppu oli aika tuskaista ja pyrin vaan roikkumaan mukana, Jimi kuvaili huippukisaansa, joka toi lopulta kahdeksannen sijan.

EM-kultaa voitti Italian 26-vuotias Patrick Braunhofer. Voitto perustui nolla-ammuntaan, jolla kova norjalaiskolmikko Isak Frey, Sverre Dahlen Aspenes ja Sivert Guttorm Bakken pysyi takana.

Jimi hävisi Braunhoferille 1,22 ja pronssimitalisti Aspenesille 45 sekuntia. Viides sija jäi lopulta yhdentoista sekunnin päähän.

Sitä vastoin kakkossijalta startannut Norjan 32-vuotias arvokisamenestyjä Vetle Christiansen oli maalissa kolmantenatoista 27 sekuntia Jimin jälkeen.

– En huomannut milloin ohitin hänet. Saattoi olla kiertämässä sakkorinkiä, Jimi hymähti.

Suksella Jimillä oli vahva päivä ja väline oli huippukunnossa. Hän oli hiihtoajoissa seitsemäs vain 35 sekuntia päivän nopeinta, kuudenneksi sijoittunutta Ranskan Oscar Lombardotia hitaampana.

– Kävin maalissa kiittämässä häntä vetoavusta.

Nimittäin kolmannella lenkillä makuuammuntojen jälkeen Lombardot veti lujaa ja Jimi pysyi mukana. Kaksikko oli kyseisellä lenkillä koko joukon vauhdikkain.

– Eipä siinä muuta kuin rallatellen ja lujaa, Jimi naurahti rajulle kierrokselle, joka ei kuitenkaan sotkenut ammuntoja.

Sakkoja tuli yhteensä kolme (0111) eli pikakilpailun nollat huomioiden Jimi ampui kaksi päivää 90%:n tarkkuudella. Hihnan säätäminen torstaina todellakin toi varmuuden makuuammuntaan ja sitä kautta koko pakettiin.

– Ammunnat onnistuivat, kun yritin vaan sulkea kaiken ylimääräisen pois. Tulos oli hyvä, mutta olivathan ne todella hitaita. Hävisin nopeimmalle 45 sekuntia. Tietääpähän nyt, mitä pitää kesän aikana kehittää, Jimi totesi ja painotti, että nyt tavoitteena oli pudottaa mahdollisimman monta taulua ilman hätiköintiä.

Muista suomalaisista Heikki Laitinen oli 33. (lähtötillanne 38), Kalle Loukkaanhuhta 38. (69), Arttu Heikkinen 41. (54) ja Joni Pykäläinen 47. (27).

Kahdeksas sija oli sikäli merkittävä, että se toi Jimille ensimmäiset palkintoirahat. Kansainvälinen ampumahiihtioliitto IBU jakaa palkintorahoja EM-kisoissa liki 170 000 euroa, ja siitä Jimin kahdeksas sija lohkaisee 750 euroa.

Urheilijoiden tulee ilmoittaa IBU:lle omat tilitietonsa.

– En ole kiirehtinyt. Otetaan poikien kanssa viestistä vähän lisää tiliä, niin eiköhän sitä sen jälkeen ehdi jakamaan tilitietoja, Jimi heitti hyväntuulisena.

Viestissä rahaa jaetaan kahdeksalle parhaalle. Suomi lähtee mukaan nelikolla Arttu, Jimi, Heikki ja Joni.

JuHu