Vili ja Jimi harjoittelivat syksyllä upeissa maisemissa.

Soisalon Ampumahiihtäjät lähtee kauden avauskilpailuun Kontiolahdelle varsin vahvalla joukkueella. Mukaan on lähdössä kolmetoista urheilijaa. Kärkitykeistä vain lupaavan syksyn vetänyt Sisu Suvinen on päättänyt avata kisakauden vasta Imatran Baltic-cupissa joulukuussa.

Kontiolahden viikonlopun painoarvoltaan tärkeimmät kisat käydään yleisessä sarjassa, jossa menestyville on tarjolla joko maailmancupin tai IBU-cupin edustustehtäviä.

Kahden viikon kuluttua Östersundissa käytävään maailmancupin avaukseen on jo valittu kolme miestä ja kolme naista, joten Suomen viiden hengen kiintiön loput kaksi paikkaa täytetään Kontiolahden tulosten perusteella.

Miesten joukkueeseen on jo valittu Tero Seppälä, Otto Invenius ja Olli Hiidensalo. Jäljelle jääneitä paikkoja jahtaavat SoisAH:stä Jimi Klemettinen, Jonni Mukkala ja Vili Kotikumpu.

Nuorten sarjoissa tärkeintä on löytää hyvä meininki talvikaudelle. Menestyspaineita ei heillä pitäisi olla.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että naisten yleinen ja 21-vuotiaiden sarjat arvottiin samaan nippuun. Tämä toi muunmuassa Pihka Paasoselle erikoisen haasteen, kun Suvi Minkkinen starttaa puoli minuuttia Pihkan jälkeen.

Molempina kisapäivinä ovat ohjelmassa pikakilpailut. Karjalainen televisioi kisat, ja lisätietoja löytyy osoitteesta karjalainen.fi.

SoisAH:n urheilijat lauantaina. Suluissa lähtöaika.

Miehet 10 km
4. Otto Invenius (11.02)
15. Vili Kotikumpu (11.07,30)
19. Jonni Mukkala (11.09,30)
30. Jimi Klemettinen (11.15)

Naiset 21 7,5 km
53. Pihka Paasonen (11.41,30)

M17 6 km
103. Vinski Ruotsalainen (12.16)

N13 3 km
158. Taika Mäkinen (12.43,30)
161. Emma Klemettinen (12.45)
162. Veera Tirronen (12.45,30)
163. Mira Hassinen (12.46)
164. Vilma Tirronen (12.46,30)
166. Anni Ryyttäri (12.47,30)
Noomi Kosunen N13-sarja kilpailee vain sunnuntaina.