
Jimi vetää ja Arttu peesaa. 
Jimi ammunnoissa on vielä tarkentamisen varaa.
Perinteisesti kauden ensimmäiset kansainväliset kisat ovat sujuneet Soisalon Ampumahiihtäjien maajoukkueurheilijoilta mollivoittoisesti. Otto Invenuksen joulukuut ovat olleet vaikeita eikä Jimi Klemettisen viime kausi poikennut linjasta.
Kuten ampumahiihtofanit muistavat, oli Jimin vuodentakainen avaus IBU-cupissa lähellä päättää talven kisailut alkuunsa. Idressä Ruotsin tuntureilla käydyssä kisassa Jimiltä irtosi suksi kovavauhtisessa laskussa ja hän paiskautui radalta ulos. Onneksi paikalla oli suojaverkko, mikä pelasti loukkaantumiselta.
Nyt alku oli erinomainen. Hän sijoittui Obertilliachin ensimmäisessä pikakilpailussa 144 osanottajan joukossa neljänneksi.
Toisessa kisassa Suomen Itsenäisyyspäivänä kolme sakkoa pudottivat sijaluvun 23:nneksi, mikä toi kuitenkin kohtuullisen lähtöpaikan sunnuntain takaa-ajoon.
– Tarkoitus on lähteä hakemaan nousua, Jimi suunnitteli lauantai-iltana.
Vaan pieleen meni. Kisan live-tuloksiin ilmaantui jo hetki lähdön jälkeen Jimille 30 sekunnin sakko.
– Lähtöni tulkittiin varaslähdöksi. Liikahdin sekuntia liian aikaisin, mutta huomasin sen ja otin takaisin. Nähtävästi olin kuitenkin mennyt viivan yli, Jimi puhisi.
Hän sai tiedon aikasakosta ensimmäisen ammunnan jälkeen.
– Siinä vaiheessa päätin vetää lenkin läpi harjoitusmielessä.
Lopputuloksissa Jimi oli viidellä sakolla 51. lähes kuusi minuuttia kärjestä.
Obertilliachin jälkeen Norjan Johannes Dale-Skjeldal johtaa IBU-cupia voitettuaan kaikki kolme kisaa.
Suomalaisista Jimi on 14., Jaakko Ranta 21., Santtu Panttila 29. ja Arttu Heikkinen 30.
Jos oli Jimin avausveto loistava, niin yhtä lailla Artun sunnuntain virheetön takaa-ajo oli erinomainen.
Viidentenä suomalaisena IBU-cupin aloitti SoisAH:n Vili Kotikumpu. Hän ei vielä ehtinyt pisteille eli 40 parhaan joukkoon.
– Minulla on aina ongelmia ensimmäisellä viikolla korkealla. Kyllä se tästä vielä lähtee kulkemaan, Vili pohti luottavaisena.
Jimiä harmitti sunnuntai-iltana takaa-ajon pulmat.
– Jospa tämä jäi viimeiseksi IBU-cupin kisaksi tänä talvena, Jimi kurkisti tulevaisuuteen.
IBU-cup jatkuu alkavalla viikolla Italiassa, kun taas maailmancup-sirkus tulee Hochfilzeniin Itävaltaan.
JuHu