Vili pukkaa vauhtia alamäkeen. Kuva: NordicFocus

Sjusjöenin pikakilpailu sujui suomalaisittain vaatimattomasti. Yksikään viidestä sinivalkoisesta urheilijasta ei yltänyt IBU-cupin pisteille eli neljänkymmenen parhaan joukkoon.

Ranskan 22-vuotiaan Gaetan Paturellin voittamassa kilpailussa Jaakko Ranta sijoittui 42:nneksi, Arttu Heikkinen 47:nneksi, Jonni Mukkala 51:seksi, Vili Kotikumpu 65:nneksi ja Turkka Nieminen 68:nneksi.

Kotikumpu ja Nieminen jäivät ulos lauantain takaa-ajosta.

– Viimeisellä kierroksella tuli totaalinen seinä vastaan, Vili harmitteli.

Pystyammunnan jälkeen ennen viimeistä 3,3 km:n lenkkiä Vili oli toiseksi parhaana suomalaisena 49.

Jonni lähti päätöslenkille sijalta 59, mutta suksi kulki kohtalaisen hyvin ja hän nousi kahdeksan sijaa.

– Huonoa suorittamista. Otan täyden vastuun jokaisesta ohilaukauksesta, kolme sakkoa ampunut Jonni pudotteli.

Hiihtoajoissa Arttu oli kahdeskymmenes ja viisitoista sekuntia Jonnia nopeampi. Vili jäi Jonnille lähes minuutin.

Maakohtaisissa pisteissä Suomi säilytti kahdeksannen sijan. Seuraavan kerran IBU-cupin maapinnoja jaetaan USA:ssa Lake Placidin normaalimatkalla torstaina 26.2.

JuHu