Uutisarkistot

Avainsana: Maailmancup

Otolle uran toiseksi paras pikakilpailu

Otto oli varsin tyytyväinen perjantain pikakilpailuun Anterselvassa. Yhdeksästoista sija on lajissaan talven paras ja koko ura huomioiden toiseksi paras. Oslossa kaksi vuotta sitten hän oli pikakilpailussa kahdestoista. – Yllättävän nopeasti sopeuduin ohueen ilmanalaan. Se johtunee siitä, että leirejä on vedetty entistä enemmän korkealla, Otto puntaroi. Kilpailupaikan korkeus toi monille kilpailijoille normaalia enemmän sakkorinkejä. – Ammunta […]

Avainsanat: ,

Pystyn pummit pudottivat Ottoa

Otto Invenius päätti onnistuneen Ruhpoldingin kisaviikon yhteislähtökilpailun 22:een sijaan. Puhtaiden makuuammuntojen jälkeen mahdollisuuksia oli vaikka kuinka ylös, mutta huippuhelpoissa tuulioloissa ohilaukaukset kävivät kalliiksi ja pystyammuntojen kolme (2+1) hutia pudottivat sijalukua. – Hyvä kisa. Vain ensimmäinen pysty tuntui haastavalta. Toisen pystyn ohilaukaus tuli siitä, että se karkasi ennenkuin ehdin tähtäämään, Otto hymähti. Otto veti Ruhpoldingissa kolme […]

Avainsanat: ,

Alavireinen viesti Ruhpoldingissa

Ruhpoldingin viesti ei sujunut Suomen miehiltä yhtä positiivisessa nosteessa kuin kauden kaksi aiempaa, jotka tuottivat viidennen ja kahdeksannen sijan. Kärki karkasi jo avausosuudella ja lopulta moninaisten vaiheiden jälkeen tuloksena oli neljästoista sija. Avausosuudella Jaakko Ranta hoiti ammunnat virheettömästi ilman varapatruunoita, mutta hiihtäminen oli hiukan nihkeää ja Arttu Heikkinen pääsi toiselle osuudelle yhdeksäntenä 41 sekuntia kärjestä. […]

Aseen säätö toi Otolle huipputuloksen

Ammunnan kanssa viime aikoina tuskaillut Otto Invenius laittoi työkalunsa kuntoon ja tekaisi uran parhaan tuloksen Ruhpoldingin normaalimatkalla keskiviikkona. Nolla-ammunta toi seitsemännen sijan ja viisituhatta euroa palkintorahaa. Kilpailun voitti Norjan Vebjörn Soerum ennen Ranskan Emilien Claudea. Otto hävisi kärkeen minuutin ja 43 sekuntia. Kolmas sija eli palkintopalli jäi 46 sekunnin päähän. Normaalimatka painottaa ammuntaa, joten lähihistorian […]

Jimi kisaa Ruhpoldingissa

Erinomaista kautta IBU-cupissa läpivienyt Jimi Klemettinen nostetaan Arberin viikonlopun jälkeen Suomen A-maajoukkueeseen, joka kisaa tällä viikolla Ruhpoldingissa Saksassa. Kisat alkavat keskiviikkona normaalimatkalla eli neljän ammunnan 20 kilometrillä. Jimi suhtautuu komennukseen rauhallisesti, ja tietysti suurella mielenkiinnolla. – Olen kilpaillut Keski-Euroopassa aika vähän, joten useimmat stadionit maastoineen ovat minulle uusia kokemuksia, Jimi pohtii. Ruhpoldingin maastoja ei pidetä […]

Avainsanat: ,

Jimin takaa-ajo tyssäsi toiseen makuuammuntaan

Arberin IBU-cupin päätöskilpailuna käyty miesten takaa-ajo kulki Jimi Klemettiseltä kohtuullisesti toiseen makuuammuntaan asti. Sijalta 21 startannut junnu oli ensimmäisen makuun yhden sakkoringin jälkeen sijalla 23, kunnes toisessa makuuammunnassa ajatus katkesi. – En oikein ymmärrä, mikä ihmeen katkos siinä tapahtui. Ensimmäisellä makuulla luin tuulen oikein ja tein siirrot oikein, mutta toisella tuuli oli selvästi kovempi ja […]