Avainsana: Nuorten MM-kisat
Norjalaiset riehuivat normaalimatkalla
Norjan hurja kaksikko Sivert Gerhardsen ja Kasper Kalkenberg nappasi kaksoisvoiton nuorten MM-ampumahiihtojen normaalimatkalla. Pronssille nousi Sveitsin James Pacal, joka oli mukana jo aikuisten MM-kisoissa Lenzerheidessa. Kärkikaksikon menestystä ei voida pitää yllätyksenä. 20-vuotias Gerhardsen starttasi yhdettätoista kertaa nuorten MM-tasolla ja tuloksena oli kuudes maailmanmestaruus. 19-vuotias Kalkenberg voitti jo yhdeksännen nuorten MM-mitalin. Kalkenberg voitti pikakilpailun vuosi sitten […]
Huolto yski yhteislähdössä, Jimi ennen viestiä
Nuorten MM-kilpailut päättyivät Jimi Klemettiseltä mollivoittoisina. Torstain yhteislähtökisassa huolto ei onnistunut suksien laitossa ja näin menestymismahdollisuudet sulivat jo 12 km pitkän kisan ensimetreillä.Yhteislähtö oli Jimille järjestyksessään jo neljäs koitos nuorten MM-laduilla Viron Otepäässä. – Tunne oli verryttelyn aikana hyvä ja päätin laittaa kaikki peliin heti lähdössä. Tavoitteena oli tulla keulaporukassa ensimmäiseen ammuntaan, Jimi selvitti suunnitelmaansa. […]
Jimi jätti kaiken ladulle – ja voitti MM-pronssia
Kolmas kerta toden sanoi Jimi Klemettiselle nuorten MM-kilpailuissa Otepäässä Virossa. Sekaviestin ja normaalimatkan neljänsien sijojen jatkoksi hän teki melkein mahdottomasta mahdollisen ja kipusi ikäluokkansa maailmanhuippujen joukossa kolmanneksi ja MM-pronssille. Noin kolmen asteen lämmössä ja raskaissa oloissa käyty kisapäivä oli vaativa heti lähtölämmittelystä alkaen. – Siinä lähtövuoroani odotellessa näin Kroatian Legovicin makuuammunnan, joka tapahtui aika nopeasti […]
Jimi iski neljänneksi kovassa seurassa
Jimi Klemettinen iski kansainväliseen tietoisuuteen nuorten MM-kilpailujen normaalimatkalla Otepäässä Virossa lauantaina. Hän oli todella nimekkäässä seurassa neljäs, kun osanottajia oli yli sata. Kilpailun voitti Ranskan Antonin Guy yhdeksän sekunnin erolla Norjan Kasper Kalkenbergiin. Pronssille venynyt Slovenian Pavel Trojer hävisi kärkeen 48 sekuntia, mutta jätti Jimin taakseen 22 sekunnilla. Guy on todellinen lajilupaus, sillä hän voitti […]
Suomi neljäs sekaviestissä Otepäässä
Otepäässä Virossa käytävien nuorten MM-kilpailujen avauksena oli 19-vuotiaiden sekaviesti. Suomalaiset venyivät 28 maan joukossa neljänneksi eikä mitalikaan jäänyt kuin 40 sekunnin päähän. Haastavat tuuli- ja lumiolot hallitsi parhaiten Ranska, jonka nelikko ampui yhden sakkokierroksen ja yhdeksän varapatruunaa. Toiseksi sijoittunut Norja jäi liki kaksi minuuttia (2+11) ja pronssille yltänyt Tshekki (1+13) jo 2,5 minuuttia. Suomen kvartetti […]
Rentous siivitti Oton hienoon tulokseen
Ruhpoldingin takaa-ajo oli leppävirtalaisittain miellyttävää seurattavaa. Jopa Leppävirran Nesteellä kisaa TV:n välityksellä seuranneet yleensä niin kriittiset penkkiurheilijat olivat paikkakunnan ykköstykin Otto Inveniuksen esitykseen tyytyväisiä. Ja niin oli Otto itsekin tyytyväinen. – Usein takaa-ajot ovat olleet minulle vaikeita kisoja. Nyt kisa oli ylivoimaisesti paras lajissaan, Otto kertoi. Mitään hokkuspokkus-temppuja hän ei kisaan valmistautuessaan tehnyt, vaan ajatusmalli […]