Tulosta tuli Otolle hikoilematta

Suomen sekaviestijoukkue Noora Kaisa Keränen, Sonja Leinamo, Olli Hiidensalo ja Otto Invenius sijoittui 20:nneksi maailmancupissa Pokljukassa sunnuntaina. Näin siitäkin huolimatta, etteivät Hiidensalo ja Invenius päässeet osuuksilleen ollenkaan. Kehnosti alkanut viesti tyssäsi jo toisella osuudella, kun Suomi hiihdettiin kierroksella kiinni. – Tein hyvän verryttelyn ja kohdistusammuntakin onnistui. Se oli sitten siinä, Otto hymähti. Pokljukasta ampumahiihtokaravaani siirtyy […]

Vili onnistui IBU-cupin päätöksessä

Vili Kotikumpu onnistui IBU-cupin päätöksenä olleessa pariviestissä Otepäässä lauantaina. Ammuntaa painottaneessa viestissä Vili tarvitsi vain yhden varakuulan, kun pudotettavana oli kaksikymmentä taulua. – Ensimmäistä kertaa olin tällaisessa viestissä mukana. Aika nopeasti selvisi, että tärkeintä oli onnistua ammunnoissa, ja ne kulkivat tosi hyvin, Vili totesi tyytyväisenä. Vili toi viestin vaihtoon kolmantena Ranskan ja Saksan jälkeen. Muun […]

Vilin vieteri oikeni kisan puolivälissä

Vili Kotikumpu jatkoi hyvää ammuntaa Otepään pikakilpailussa perjantaina, mutta hiihtovauhti tyssäsi kesken kilpailun. – Toisella lenkillä isossa ylämäessä tuli seinä vastaan ja vieteri tosiaan oikeni. Täällä on ollut paljon kisoja raskaissa olosuhteissa ja se tuntuu kropassa, Vili tunnusti. Väliajat kertovat tosiasiat. Ensimmäisellä lenkillä hän hävisi kärjelle puoli minuuttia, kun taas samaisella toisella lenkillä eroa tuli […]

Vili tempaisi uran toiseksi parhaan kisan

Vili Kotikumpu onnistui olosuhteet huomioiden hyvin lyhennetyllä normaalimatkalla IBU-cupissa Otepäässä keskiviikkona. Hän ampui neljältä paikalta vain yhden sakon ja sijoittui 27:nneksi, mikä on viime viikolla pikakilpailussa tulleen 19:nnen sijan jälkeen hänen uran toiseksi paras tulos. Kilpailun voitti Norjan Sivert Guttorm Bakken ennen Saksan kokenutta kaksikkoa Roman Rees ja Lukas Fratzscher. – Olen kisaan tyytyväinen. Se […]

Otto oli keskenkuntoinen Tshekissä, Vilillä uran parasta menoa Otepäässä

Otto Invenius palasi maailmancupiin Nove Mestossa Tshekissä viime viikolla. Anterselvassa tammikuun lopulla alkanut sairastelu pakotti jättämään Lenzerheiden MM-kilpailut väliin, ja kaikkiaan taukoa tuli yli viisi viikkoa. Nove Mestossa pikakilpailu toi sijan 41, takaa-ajo sijan 51 ja viestin avausosuudella Otto toi Suomen vaihtoon sijalla seitsemän. – Pakko tunnustaa, että sairastelu näkyy vielä pahasti tuloksissa. Harjoituksissa on […]

Nuoret ampumahiihtäjät vauhdissa Mikkelin kansallisissa

Soisalon Ampumahiihtäjien nuoremman polven menijät kävivät kilpailemassa viikonloppuna Mikkelin kansallisissa ampumahiihtokilpailuissa. Mikkelin kilpailut olivatkin odotetut läheisen sijaintinsa puolesta. Mikkelissä järjestettiin samana viikonloppuna myös veteraanien SM-ampumahiihdot. Kilpailujärjestelyt olivatkin Mikkelin Hiihtäjien kisoissa huippuluokkaa. SoisAh:n osalta lauantain normaalimatkoilla parhaiten onnistuivat Tirrosen sisarkaksikko Vilma ja Veera. Vilma onnistui N11-sarjassa kahdessa ammunnassaan lähes täydellisesti ja hiihtovauhtikin oli ladulla hyvää, lopputuloksena […]