Keskiviikkona kuusitoista vuotta täyttänyt Vinski Ruotsalainen aloittaa elokuussa lukion Sotkamossa. Hänestä tulee näin neljäs Soisalon Ampumahiihtäjien urheilija, joka jättää Leppävirran yläasteen jälkeen. Ennen Vinskiä kotikunnan pölyt jaloistaan ovat karistaneet Otto Invenius, Santeri Kolehmainen ja Jimi Klemettinen, ja Vuokattiin siirtyneestä kolmikosta kaksi on yltänyt jo olympiatasolle. – Onhan täällä yritetty harjoitella vuosikaudet. Vaihtelu virkistää, ja nyt […]

Otto viides Frassinorossa
Otto Invenius sijoittui viidenneksi Frassinorossa Italiassa järjestetyssä kutsukilpailussa. Kilvan voitti Norjan Verbjörn Soerum ennen Italian Patrick Braunhoferia ja Slovenian kokenutta Jakov Fakia. – Hauska kisa. Kyllä tänne olisi mukava tulla uudelleen, Otto summaili. Itse kilpailun finaalin ratkaisu tuli viimeisessä pystyammunnassa. Kärki tuli ampumaan yhdessä nipussa, mutta Oton kaksi ohilaukausta olivat liikaa ajatellen kärkisijoja. – Vähän oli liikaa intoa. […]

Olympiakausi paketoitiin Konnustuvalla
Soisalon Ampumahiihtäjien kausi 2025-26 sisälsi kaikenlaista onnistumisista ja vastapainoksi monenmoisia takaiskuja. Kun ollaan tunkeutumassa huippu-urheilun maailmaan, niin menestyminen osaa olla kirjavaa. Talven rautaisin temppu oli tunkeutua mukaan olympialaisiin, vieläpä kahden nuoren urheilijan voimin. Syntyi todellista seurahistoriaa seuran 13:ntena toimintavuonna. Olympialaisissa Otto Invenius oli normaalimatkalla yhdestoista ja yhteislähdössä yhdeksäs, vaikka lajille tyypillisesti jossiteltavaa jäi. Otto ampui normaalimatkalla […]

Arpajaisten pääpalkinto meni Puijon lyöjäjokerille
Soisalon Ampumahiihtäjien kevätarpajaisten päävoiton kuittasi Jani Hämäläinen, joka tunnetaan myös Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen tehokkaana lyöjäjokerina. Hämäläisen arpaonni toi mukanaan hulppean painepesurin, jonka oli lahjoittanut Konemalissi. Voittoarvan (nro 97) möi Janne Paasonen. – Tunnen Janin muutaman vuoden takaa, sillä hän työskentelee minun tavoin vakuutusten parissa, Janne kertoi. Jonkinlaisesta arpaonnesta voidaan puhua, sillä Hämäläinen oli ostanut vain yhden […]
Valmennuksessa pieniä muutoksia
Kauden vaihtuessa esille nousevat usein taustavoimien tekemiset. Lähinnä kyse on valmennuksesta – tarvitaanko muutosta vai jatketaanko entiseen malliin? Otto Invenius jatkaa A-maajoukkueessa, mutta valmennus muuttuu. Päävalmentaja Erik Kulstad teki Otolle ohjelmat parina viime vuonna. Tulokset eivät kuitenkaan tyydyttäneet, ja Otto päätti palata Adam Adamssonin valmennukseen. Ruotsissa asuva britti oli valmennusvastuussa silloin, kun Otto voitti molemmat nuorten […]

Jimi ihmettelee Leppävirran toimintaa
Jimi Klemettinen nautiskeli Nesteen herkuista viime sunnuntaina, kun hän matkasi kohti pääkaupunkiseutua ja yksityistallin Team Electrofitin kauden avaustilaisuutta. Jimi kieltäytyi toisen kerran peräkkäin A-maajoukkueen paikasta. – Tämä on minulle toimivin kuvio. Henkilökohtainen valmentajani Niko Aapajärvi vetää tallin ampumahiihtäjiä ja hänen ohjelmansa sopivat minulle, Jimi kertoi. Myös toinen Soisalon Ampumahiihtäjien jäsen Vili Kotikumpu jatkaa samassa tallissa. […]
