Tämän vuoden Jukola-kuulumisia on taas kyselty niin tottakai me sitä sitten myös kerrotaan. Eli tänä vuonna päästiin taas viettämään tuota suunnistuksen juhlapäivää viime vuotisen poisjäännin jälkeen. Tällä kertaa Jukola juostiin Porvoon Epoossa helteisessä ja pölyävässä kelissä. Venlojen viestin aikaan helle oli todella kova ja sai Jukolaan viestiin valmistautujat juomaan ennätysmäärän vettä ja makoilemaan varjossa, hyvä juoksuvire pysyisi edes hieman tallessa.
Kello alkoi lähenemään ilta yhdeksää ja muutkin Kuortaneen Kunnon joukkueesta alkoivat valumaan pikku hiljaa seurateltalle ja samalla myös jo niin tuttu kisa alkoi kivistää myös omassa mahanpohjassa. Tänä vuonna saatiin myös Jonni houkuteltua Kuortaneen Kunnon 2. joukkueeseen avaamaan minun kanssani kun Kuortaneella ei ollut riittävästi miehiä saada joukkuetta kasaan. Siinä lähdettiin Jonnin kanssa tottakai bajamajan kautta lähtöporteille hieman hermostuneena ja jännittäen kuinka se kisa siitä lähteekään tänä vuonna käyntiin. Itselle tämän vuoden Jukola oli jo seitsemäs sarjassaan ja Jonnillekin jo toinen, joten ei kummatkaan eivät aivan keltanokkia ollut kisaan lähdettäessä.
Helle oli tosiaan ollut kova ja jo alkuverryttelyssä huomasi kuinka kuiva maaperä pöllysi lähtösuoralla vaikka kisaajia ei vielä ollut murto-osaakaan lähtöön verrattuna. Lähtö koitti ja taas Lahti-Hollola Jukolan tapaan kaikki kasvojen reijät oli täynnä pölyä ja sitä yskiessä ja räkiessä pois meni tovi jos toinenkin lähtömerkin jälkeen. Pölyn lisäksi haasteita tuotti myös 3,5 kilometrin mittainen ensimmäinen rastiväli, joka osoittautui erittäin haastavaksi jo vain senkin takia, että rastinvälin saaminen kartalle kokonaisuudessan näkyviin oli jo pieni työmaa itsessään.
Pitkä avausosuus suji hyvin. Ohitin yli kaksisataa kilpailijaa ja tuli rastille kärkeä perässä reilut kolme minuuttia sijalla 276. Jonni tuli sijalla 621 ja eroa kärkeen oli 8,5 minuuttia.
Kisa kulki aivan hyvin omaan taitotasooni nähden puoleen matkaan asti. Hieman puolen välin jälkeen otsalmappuni päätti yön pimeydessä lopettaa toimimasta jättäen suunnistajan pimeään metsään ilman mitään valoa. Onneksi satuin olemaan hyvässä letkassa joka oli menossa omalle rastilleni, joten hetken aikaa selvisin kunnialla. Ajattelin, että kisasta tulee vielä aikamoinen koettelemus ja mietinkin jo, että olisiko paras keskeyttää, koska ilman lamppua koikkelehtisesta ei oikein mitään tule, koska karttaa ei voi lukea.
Onneksi sattumalta löysin samasta letkasta tutun Vuokatin hiihtovalmentajan Ville Maunukselan, jolle kerroin mitä oli tapahtunut. Aloimme siinä juostessa tavaamaan omia rastikoodeja, jotka olivatkin sattumoisin täysin samat maaliin asti. Tämän jälkeen totesin vain että, ”Sä voit hoitaa tän suunnistamisen ja mä juoksen perässä, koska ilman sua mä en tuu täältä kotiin pääsemään”.
Loppu hyvin kaikki hyvin päästiin maaliin ja vielä ihan kohtalaisella sijallakin (295) vaikka tavoitteesta rapiat 100 sijaa jäätiin. Onni onnettomuudessa, että näitä tuttuja löytyy vähän joka lähtöön niin heiltä saa apuja vähän erikoisimmissakin tilanteissa.
Jonni hoiti myös osuutensa erittäin hyvin tuoden Kuortaneen Kunto kakkosen vaihtoon sijalla 556. Eroa kärkeen oli 41 minuuttia.
Kolmantena SoisAH:n ampumahiihtäjänä rasteja haki Jukolassa Tuukka. Hän oli kaveriporukkansa ”Metsässävouhottajat” toisella osuudella ja nosti yön pimeydessä joukkueensa sijoitusta noin kahdeksallakymmenellä sijalle 679.
Tästä on hyvä jatkaa kesän treenejä kohti syksyä.
Terveiset kaikille
-Pyry