Otto ja Suvi nousivat palkintopallille
Parisekaviesti sujui Suomelta loistavasti Holmenkollenilla Oslossa sunnuntaina. Joutsan Suvi Minkkinen ja Soisalon Otto Invenius vetivät läpi hyvän ja tasapainoisen kilpailun, joka toi tullessaan kolmannen sijan. YLE:n mukaan edellisen kerran Suomen viestijoukkue on noussut kolmen joukkoon 25 vuotta sitten. Soisalon Ampumahiihtäjien edustajalle nousu kolmen joukkoon on seurahistorian ensimmäinen kerta. Suomalaisparin menestys perustui ennen kaikkea tarkkaan ammuntaan. […]
Vai että maastohiihtäjäksi?
Eipä arvannut Jonni Mukkala viikko sitten, millainen sirkus alkoi siitä, kun hän hiihti komeasti kuudenneksi Suomen cupin osakilpailussa Puijolla. Eroa kärkeen jäi kahdellatoista kilometrillä reilu puoli minuuttia, neljänneksi sijoittunut Iivo Niskanen oli 22 sekuntia ja viidenneksi ehtinyt Ristomatti Hakola vain neljä sekuntia edellä. – Kyllä muuten viestejä tuli valtavasti. Aika monet olivat vielä sitä mieltä, […]
Oton panostus sunnuntain viestissä
Otto Invenius palasi maailmancupiin MM-rupeaman jälkeen Oslon Holmenkollenilla, missä perjantain ohjelmassa oli normaalimatka. Neljän ammuntapaikan kisa toi Otolle neljä sakkoa ja sijaluku 41 tarkoittaa sitä, ettei paikkaa lauantain yhteislähtöön irronnut. – Ei tämä nyt oikein tyydyttänyt. En päässyt suksilla vauhtiin, vaikka peesiä olisi ollut tarjolla niin Tarjei Böllä kuin Quentin Fillon Mailletilla. Taisin vetää väliviikon […]
Huolto yski yhteislähdössä, Jimi ennen viestiä
Nuorten MM-kilpailut päättyivät Jimi Klemettiseltä mollivoittoisina. Torstain yhteislähtökisassa huolto ei onnistunut suksien laitossa ja näin menestymismahdollisuudet sulivat jo 12 km pitkän kisan ensimetreillä.Yhteislähtö oli Jimille järjestyksessään jo neljäs koitos nuorten MM-laduilla Viron Otepäässä. – Tunne oli verryttelyn aikana hyvä ja päätin laittaa kaikki peliin heti lähdössä. Tavoitteena oli tulla keulaporukassa ensimmäiseen ammuntaan, Jimi selvitti suunnitelmaansa. […]



