
Suomen Ampumahiihtoliiton kevätkokouksessa palkittiin kauden parhaita urheilijoita ja valinnoista kaksi osui Soisalon Ampumahiihtäjien edustajille.
Otto Invenius palkittiin vuoden parhaana miesampumahiihtäjänä ja Jimi Klemettinen parhaana nuorena ampumahiihtäjänä.
Naisten parhaaksi katsottiin oikeutetusti Joutsan Pommin Suvi Minkkinen.
Lisäksi kokouksessa muistettiin erinomaista työtä tehneitä kisajärjestäjiä.
Leppävirran kuntaa ei palkittu mistään, vaikka viime aikojen tyhmyydet olisivat hyvinkin ansainneet vaikka Pekka Puupää-pystin tai pakan hamekangasta. Valitettavasti sellaiset eivät kuulu liiton palkintoskaalaan.
Leppävirtalaisille ampumahiihtofaneille kerrottakoon, että seuran ykköstykit ovat suuren yleisön tentattavana lauantaina 15. päivä kesäkuuta. Kellonaika ja paikka tiedotetaan myöhemmin.
SoisAH:n suuret kevätarpajaiset ovat parasta aikaa käynnissä. Myyntiaikaa on vielä kolmisen viikkoa, joten kannattaa nykäistä arpoja myyviä seuran jäseniä hihasta, sillä tarjolla on liki 50 palkintoa, joiden yhteisarvo on lähes tulkoon kolme tuhatta euroa.
JuHu