
Ukrainan kaksoisvoittoon päättyi rulla-ampumahiihdon avausmatkana ollut supersprintti perjantaina Otepäässä Virossa. Loistavasti ampuneiden (19/20 molemmat 95%) Dmitrij Pidhruchnin ja Artem Tyschcenkon jälkeen kolmanneksi sijoittui Tshekin Tomas Mikyska.
Suomalaisista paras oli Tuusulan Jaakko Ranta, joka tässä ammuntaa korostavassa kilpailumuodossa sijoittui kolmella sakolla 14:nneksi häviten kärkeen liki minuutin. Kuusi sakkorinkiä kiertänyt Lahden Olli Hiidensalo oli 18.
Soisalon Jonni Mukkala sijoittui 25:nneksi seitsemällä sakolla. Eroa Pidhruchnijn tuli 1,50.
– Huono kisa. Sakkoja tuli liikaa eikä hiihtäminen ole helppoa yksin, Jonni puhisi.
Kun sakkoja tuli tasaisesti kaikilta paikoilta (2+2+2+1), ei sijoituksen nostaminen onnistunut. Hän tuli ensimmäiseen ammuntaan 28:ntena, jonka jälkeen sijoitus pysytteli samoilla paikoilla.
Otto Invenius oli alkuerässään hyvin mukana makuuammunnan yhdellä sakolla, mutta pysty tuotti neljä hutia eikä asiaa 30 parhaan finaaliin ollut.
– Vähän ihmettelen pystyammuntaa. Tunne oli hyvä ja epäilin jo jossakin vaiheessa että ammun makuutauluihin. Vaan ei, kyllä jotakin virhettä tein, koska kaikki ohilaukaukset olivat vasemmalla, Otto pohti.
Vaikka osa maailmantähdistä puuttui, niin kisa oli todella kansainvälinen. 30 parhaan finaaliin selvisi urheilijoita 16 eri maasta.
Sinivalkoisten menestyjiä supersprintissä olivat naiset, sillä Joutsan Suvi Minkkinen voitti hopeaa ja Imatran Venla Lehtonen oli kuudes. Junioreissa Kontiolahden lahjakas Inka Hämäläinen täydensi naisväen juhlahumua nappaamalla hopeaa.
MM-kisat jatkuvat lauantaina pikakilpailulla.
JuHu