Kuva: Markku Ruotsalainen

Viime talvena kaksi junnujen SM-mitalia saalistanut Vinski Ruotsalainen lähti testaamaan tasoaan Baltian maiden urheilijoiden kanssa ja osallistui Baltic Cupin pikakilpailuun Viron Otepäässä lauantaina.

15-vuotiaiden sarjassa matkana oli 3,6 km ja ammuntoja lajille tyypillisesti kaksi. Osallistujia oli mukavasti 28, ja heistä suurin osa tuli Virosta, koska kisa oli samalla maan mestaruuskilpailu.

Vinski ei tyytynyt mihinkään oppirahojen maksamiseen, vaan esiintyi ensimmäisessä kansainvälisessä kisassaan kuin kokenut tekijämies.

Hän sijoittui kolmanneksi kahden virolaisen jälkeen. Rasmus Raudik voitti 15,5 sekunnin erolla Eerik Vahtraan.

Vinskin loppuaika 12.53,9 oli 13,8 sekuntia Vahtraa heikompi. Virolaisten kolmoisvoiton Vinski onnistui estämään 3,4 sekunnin turvin.

– Ei tämä yllätys ollut, ainakaan noiden ammuntojen jälkeen, Vinski naurahti oltuaan kisan ainoa nolla-ampuja.

Vinski pudotti kaikki taulut, mutta kilpakumppaneille tuli runsaastikin ohilaukauksia.

– En osaa varmuudella sanoa, miksi kaverit ampuivat paljon ohi. Olosuhteet olivat aika hyvät, vain vähän turhan lämpimät. Ammunnoissa aurinko porotti suoraan tauluille, mikä ehkä saattoi häiritä joitakin kavereita.

Otepään olosuhteita Vinski kehui.

– Mukava lenkki hiihtää. Oli ylämäkiä ja alamäkiä, ja kaikkiaan haastava rata.

Pikakilpailun perusteella Baltian maista sarjan kärki on Viron hallussa. Kymmenen joukossa oli puolet järjestävän maan edustajia. Latvialaisia top-kymppiin mahtui neljä. Paras liettualainen sijoittui 13:nneksi.

Rulla-ampumahiihdot jatkuvat sunnuntaina yhteislähdöllä.

Vilma  Keuruulla

Vilma (vas) Noomi ja Veera kisailivat iloisissa tunnelmissa Keuruun hulppealla ampumahiihtostadionilla. Kuva: Tiina Tarkiainen

Keuruun kansallisiin ampumajuoksuihin osallistui kolme Soisalon Ampumahiihtäjien junioria. Vilma Tirronen kilpaili 9-vuotiaiden sarjassa, ja vaikka sarjan osanotto oli kovin kevyt, tekaisi Vilma hyvän suorituksen. Hän olisi voittanut myös samanikäisten poikien kilpailun.

13-vuotiaissa tytöissä Veera Tirronen sijoittui toiseksi ja Noomi Kosunen kolmanneksi. Sarjan voitti liki minuutin erolla Ski Jyväskylän Vilina Väisänen.

Huoltotehtävissä toiminut Tuomo Tirronen oli tyytyväinen tyttöjen suorituksiin.

– Jos parempaan meinataan, niin pitäisi vaan juosta enemmän ja ampua nopeammin, Tuomo totesi.

JuHu