Seinäjoella sunnuntaina käydyt tarkkailukilpailut sujuivat Soisalon Ampumahiihtäjien kaksikolta kaksijakoisesti. Jonni Mukkala oli varsin tyytyväinen suoritukseensa alkukauden kirjavien esitysten jälkeen, mutta Pihka Paasonen ei juuri löytänyt esityksestään positiivisia asioita.
Jonnin joulukuu on kaikkiaan ollut tapahtumia täynnä. Kontiolahden maailmancupin jälkeen hän hakeutui lääkärille, ja tutkimusten jälkeen epäiltiin keuhkoklamydiaa. Luvassa piti olla jopa viikkojen toipilasaika, mutta joulun alla tilanne muuttui.
– Testit näyttivät, että olen terve mies, myhäili Jonni, joka ehti joulun aikaan tehdä jo muutamat kunnon harjoitukset.
Jonni ehdittiin valita tammikuussa Saksassa jatkuvaan IBU-cupiin, joten Seinäjoen kilpailu oli hänelle itselleen näyttöpaikka kunnon nykytilasta.
Tuloksena pikakilpailusta oli toinen sija Imatran Santtu Panttilan jälkeen. Jonni ampui yhden pummin enemmän (1+3) kuin Panttila (1+2) ja hävisi loppuajoissa 34 sekuntia.
– Hiihtäminen tuntui yllättävän hyvältä. Odotin siitä vaikeampaa. Kyllä tästä tuli luottoa, Jonni mietti.
Olo oli koko lailla toisenlainen kuin aiemmin joulukuussa.
– Silloin kroppa oli täysin lukossa. Nyt sain hengityksen ahtaalle ja syke oli noin viisitoista pykälää ylempänä kuin Kontiolahdella. Suunta on oikea.
Aivan kuin elokuvissa kisa ei sujunut.
– Olin makuupaikalla ampumassa kun stadionilta meni valot, Jonni naurahti.
Makuu sujui yhdellä sakolla, mutta hiihtovauhdin kiristäminen toisella lenkillä yhdistettynä pyörivään tuuleen toi kolme hutia pystyltä.
– Kyllä kisasta jäi sellainen tuntuma, että olen valmis lähtemään IBU-cupiin, jos valitsijat ovat samaa mieltä, Jonni sanoi.
Varamiehenä IBU-cupiin on Soisalon Vili Kotikumpu. Lisäksi kisajoukkueeseen on jo nimetty Jimi Klemettinen.
Kun Otto Invenius jatkaa maailmancupissa, niin tammikuussa Soisalon Ampumahiihtäjillä on ainakin kolme urheilijaa maajoukkueasussa.
Sen sijaan Pihka Paasosen osalta Seinäjoen pikakilpailu ei onnistunut. Hän oli kahdestoista neljä minuuttia voittajaa Ahveniston Venla Mennalaa perässä.
– Ammuintakin oli kaksi plus kaksi. Päivän kunto ei ollut hyvä, pahasti pettynyt Pihka vaikeroi.
Pihkan tavoitteena ovat nuorten MM-kisat, jotka järjestetään helmikuun lopulla Östersundissa. Niihin mittelöihin ehtii vielä osoittaa kuntoaan useita kertoja.
Junioreilla lupaavaa hiihtomenestystä

Vieremällä palkittiin pokaaleilla. Metsäkoneita ei tällä kertaa ollut tarjolla. 
Veera ja Noomi keskittyneinä ennen starttia. 
Vilman tekniikkanäyte Vieremältä.
Ahkerasti harjoitelleet juniorit harmittelivat aikansa ampumahiihtokisojen vähäisyyttä, kunnes valmennusosasto siirsi katseensa maastohiihtokalenteriin.
– Nuorille on tärkeämpää opetella hiihdon tekniikkaa junnuiässä. Ampumisen ehtii oppia myöhemmin, kertoi junnujen maastohiihtovastaava Karo Kosunen.
Joulukuun aikana pienempien junnujen ykkösketju ehti käydä kahdet kansalliset maastohiihdot, ja tulokset ovat olleet heti lupaavia.
8-vuotias Vilma Tirronen voitti Rantasalmella ja oli kakkonen Vieremällä, missä kisattiin IIVO nuorisocupin osakilpailu.
Vilma kisasi Ylä-Savossa sunnuntaina vuotta vanhempien kanssa, ja hävisi voiton vain 3,8 sekunnin erolla Lahden Hiihtoseuran Edith Ylöselle.
12-vuotiaissa Noomi Kosunen ja Veera Tirronen ovat sauvoneet varsin tasaisesti, vaikka molemmissa kisoissa Noomi on lyönyt niukasti Veeran.
Rantasalmella Noomi oli kolmas ja Veera kuudes. Noomi hävisi kisan voittaneelle Mikkelin Hiihtäjien Annina Kauhaselle vain 6,6 sekuntia. Äärimmäisen tiukassa kilpailussa kakkossija jäi 0,3 sekunnin ja kolmas sija vain 0,1 sekunnin päähän. Veera hävisi kärkeen kuusitoista sekuntia.
Vieremällä sarjan voitti Sotkamon Jymyn Mette Mäenpää. Noomi oli kuudes yhdeksäntoista ja Veera kahdeksas kaksikymmentäseitsemän sekuntia jäljessä. Veeran menoa hidasti yksi nurinajo.
– Paljon ovat tytöt menneet eteenpäin viime keväästä, mutta paljon on vielä tekemistäkin, sanoo Karo Kosunen ja kiittelee erityisesti yhtä ominaisuutta, joka tuntuu olevan jokaisella hallussaan.
– Motivaatio on kerrassaan loistava. Tytöt ovat tosi innoissaan kun saavat harjoitella.
JuHu