
Lenzerheiden IBU-cup viikko käynnistyi sekaviesteillä keskiviikkona. Vili Kotikumpu veti toisen osuuden Suomen nelihenkisessä joukkueessa Kalle Loukkaanhuhdan, Rebecca Sandnaesin ja Sofia Jorosen kanssa.
Loukkaanhuhta toi viestin avausosuudelta neljäntenä. Vilin veto ei ollut parasta mahdollista ja sijaluku tippui tasaisessa kilpailussa kahdenneksitoista.
– Tänään oli aika vaikeaa. Suksi kulki nihkeästi ja pystyammuntaan tarvitsin kolme varapatruunaa, Vili summasi ja suuntasi jo katsettaan pikakilpailuun.
Naisten osuuksilla sijaluku jämähti kahdenneksitoista. Eroa kisan voittaneeseen Ranskaan kertyi 3,5 minuuttia.
Iltapäivällä ohjelmassa olleessa pariviestissä kaksikko Jaakko Ranta ja Erika Jänkä suoriutui loistavasti ja sijoittui kakkoseksi 31 sekuntia Ranskaa perässä.
Kakkossija toi molemmille 1200 euroa palkintorahaa.
– Aamupäivän kokemusten perusteella saatiin sukset loistavaan kuntoon ja kun penkallakin homma toimi, niin tulos oli hyvä, Jaakko Ranta myhäili tyytyväisenä.
– Huomasin tuloksista, että olin miesten kolmanneksi nopein.
Pariviestin erikoisuus oli kuudenneksi sijoittunut Tanska. Emil Frisk ja varsinkin naisten osuuden hoitanut Anne De Besche tekivät hienoa tulosta ja saivat palkkioksi euroja.
Kyse ei ollut tanskalaisten ensimmäisistä palkintoeuroista, sillä De Besche kuittasi euroja jo Ridnaun normaalimatkalta viime viikolla, kun tuloksena oli kuudes sija.
JuHu