
Otto Invenius ja Jimi Klemettinen tekivät seurahistoriaa Oberhofissa torstaina. Ensimmäistä kertaa kaksi Soisalon Ampumahiihtäjien urheilijaa yltää maailmancupin pisteille samassa kilpailussa.
Italian Tommosa Giacomelin voittamassa pikakilpailussa Otto oli 29. ja Jimi 38.
Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Jimi pääsi pisteille. Pistetili aukesi maaliskuussa Oslossa, missä hän sijoittui takaa-ajossa 34:nneksi.
Oberhofin kilpailua edelsi hiukan rauhattomasti nukuttu yö. Otto ja Jimi ovat kämppäkavereina paikkakunnan jylhimmässä hotellissa Panoramassa, joka kolmion muotoisena betonijättinä muistuttaa muinaisista DDR-ajoista.
– Ikkunat vinkuivat tuulen tuivertaessa ja nukkuminen oli aika rauhatonta. Vasta aamulla huomasimme, että yksi ikkuna oli ollut vähän raollaan, Otto hymähti.
Ei yksi yö sotke urheilijoiden motivaatiota, kun tarjolla on taas kunnon kilpailut pitkän joulutauon päätteeksi.
Kisa lähti vahvasti käyntiin. Makuuammunnan jälkeen Jimi oli nollat ampuneena parhaana suomalaisena viidentenätoista ja yhtä lailla virheettömästi laukonut Otto myös kahdenkymmenen parhaan joukossa.
Pysty toi Otolle yhden ja Jimille kaksi sakkokierrosta, joten sijaluvut tippuivat.
– Tietysti suunnittelin ampuvani nollat molemmilta paikoilta, ja luulin jo onnistuneeni siinä, mutta niin vain yksi oli mennyt niukasti ohi, Otto harmitteli.
Jimi piti kisaansa perussuorituksena.
– Ne kaksi hutia olisi voineet jäädä ampumatta.

Otto vetää ja Olli painelee melkein kannoilla. 
Jimi iski päättäväisenä Oberhofissa maailmancupin pisteille. 
Otto tutkaili Oberhofin tunnelmaa hyväntuulisena. 
Maalissa Jimi suuntasi katseensa tulostaululle.
Maalissa suomalaisista paras oli 22:ksi sijoittunut Tero Seppälä. Hän ampui kaksi ohi, mutta suksi kulki.
Otto hävisi Terolle yksitoista sekuntia, ja Jimi puolestaan Otolle 23 sekuntia.
Hiihtoajoissa Tero oli 53 sekuntia Jimiä nopeampi. Otto jäi Jimille seitsemän sekuntia.
– Oberhofin maasto ei oikein sovi minulle, varsinkin ensimmäinen nousu on haastava. Hävisin varmasti Jimille siinä nousussa joka kerta viisitoista sekuntia, mitä sitten hiihdin loppulenkillä kiinni. Tunne hiihtäessä oli hyvä, vain maasto häiritsi, Otto puntaroi.
Ensimmäistä kertaa Oberhofissa kilpaillut Jimi puolestaan tykästyi olosuhteisiin.
– Oli mukavasti ylämäkeä. Sai painella kuokkaa, Jimi heitti innoissaan.
Molemmat kaverukset valittivat, ettei kisan aikana ollut tarjolla kunnollista peesiapua. TV-kuvan perusteella kovimman hiihtoajan repäissyt Norjan Johannes Dale-Skjevdal ohitti Jimin stadionille tuovassa ylämäessä.
– Hän oli viimeisellä kierroksella tulossa maaliin. Minä olin nousemassa pystyammuntaan. Ei siinä ollut mitään järkeä lähteä peesaamaan, Jimi tuhahti.
Lauantaina ohjelmassa on takaa-ajo, jolloin peesiä pitäisi riittää.
– Jatkossa voisi olla tavoitteena, että kaksi Soisalon urheilijaa yltää palkintorahoille, Jimi suunnitteli.
Palkintorahoja jaetaan 30 parhaalle. Jimi jäi viimeisestä ”eurosijasta” alle kaksikymmentä sekuntia.
Kaikkiaan suomalaiset keräsivät palkintorahaa torstaina Oberhofista 19 650 e (Suvi Minkkinen 16000, Inka Hämäläinen 2200, Tero Seppälä 1100 ja Otto 350)
IBU-cup jatkui Arberissa Saksassa lyhennetyillä normaalimatkoilla. Miesten 15 km:n kilpailun voitti Norjan Sivert Gerhardsen.
Suomalaisista parhaiten sijoittui Arttu Heikkinen oltuaan kahdeksas.
Soisalon Ampumahiihtäjien kaksikolla ei oikein sujunut. Vili Kotikumpu oli kuudella pummilla 70. ja Jonni Mukkala seitsemällä pummilla 71.
JuHu