
Ensimmäisenä Soisalon Ampumahiihtäjien urheilijana Otto Invenius pääsi irti olympia-areenalla ja teki sen loistavasti. Normaalimatka toi yhdennentoista sijan. Top-kymppi jäi reilun seitsemän sekunnin päähän.
– Jo eilen harjoituksissa tuntui siltä, että homma alkaa olla hallinnassa. Välillä ajatus on meinannut karata miettimään olympialaisia, jotka ovat isoimmat kisat, joihin tässä voi yltää. Sitä olen yrittänyt olla ajattelematta ja keskittyä vain tekemiseen, Otto kertoi.
Viime aikoina häirinneet pystyammunnan ongelmat pysyivät nyt poissa.
– Teimme Akun (Moilanen, lajivalmentaja) kanssa tarkan suunnitelman, minkä mukaan kisa etenisi. Lähdin rauhallisesti liikkeelle.
Alku oli todella rauhallinen, sillä ensimmäiseen ammuntaan Otto tuli sijalla 52 ja liki 50 sekuntia kärjestä.
– Seurasin sykettä tarkasti. Usein se on noussut jo alkumatkalla yli kahdensadan, mikä on sitten näkynyt ammunnoissa. Nyt pyrin pitämään sykkeen alle 188, Otto valaisi taktiikkaansa.
Suunnitelma toimi, sillä ammunnoista tuli vain yksi sakko eli osumatarkkuus oli 95% (19/20).

Olli Hiidensalo teki jälleen jättipaukun ollen neljäs. 
Kanadan Adam Runnalls onnitteli Ottoa. Runnalls on melkoinen some-velho. Hänellä on noin 30 000 seuraajaa.
Viimeisestä pystyammunnasta hän lähti kahdeksantena. Kisan kovimman hiihtoajan tehnyt Ranskan Quentin Fillon Maillet ja lajin kovimpiin hiihtäjiin lukeutuva Ruotsin Martin Ponsiluoma lähtivät noin kolmen sekunnin päästä perään ja tulivat ohi ennen maalia.
Hiihtoajoissa Otto oli kahdeskymmenesviides noin kolme minuuttia Fillon Maillet´sta.
– Seuraavana on ohjelmassa pikakilpailu. Silloin ei voi lähteä liikkeelle näin rauhallisesti. Jos selviän perjantaina nollilla tai yhdellä sakolla, niin se tarjoaisi hyvät lähtökohdat takaa-ajoon. Ja jos sekin onnistuu, niin silloin myös paikka yhteislähtöön on mahdollinen, Otto pohti jatkoa.
Avauskisan jälkeen Otolla oli pienoinen ongelma.
– Onnitteluviestejä on tullut puhelimeen niin paljon, etten kyllä pysty kaikkiin vastaamaan tänä iltana, hän epäili ja jatkoi naurahtaen:
– No, vielä enemmän niitä on tullut Ollille.
Reilu viikko sitten 35 vuotta täyttänyt Olli Hiidensalo täräytti jo toisena talvena peräkkäin neljänneksi normaalimatkalla arvokisassa.
Ampumahiihtoa sanotaan usein kokeneiden urheilijoiden lajiksi. Oton edelle ehti vain yksi häntä nuorempi kilpailija. Toiseksi Norjan Johan-Olav Botnin jälkeen sijoittunut Ranskan Eric Perrot on puoli vuotta joulukuussa 25 vuotta täyttänyttä Ottoa nuorempi.
Olympiahuuma on kisapaikalla Anterselvassa melkoista, mutta Otto ei ole voinut sivuuttaa kotimaan tapahtumia.
– Isot onnittelut junnuille SM-kisamenestyksestä Kontiolahdella.
JuHu