Lyhennetty normaalimatka avasi IBU-cupin USA:n osakilpailun Lake Placidissä torstaina. Kisa päättyi saksalaisten nelosvoittoon. Suomalaisista Tuusulan Jaakko Ranta ja Soisalon Vili Kotikumpu mahtuivat kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

Sekä Jaakko että Vili selvisivät neljän ammunnan kisasta kahdella pystypaikan hudilla, mikä oli huippusaavutus, sillä vain nollat ampunut Ukrainan Dudchenko ampui tarkemmin.

Jaakko oli neljästoista ja Vili kahdeksastoista, mikä on hänen IBU-uransa paras tulos nimenomaan neljän ammunnan kisoista. Pikakilpailuissa Vili on ollut parhaimmillaan seitsemästoista.

Olosuhteet olivat todella vaativat.

– Kisan aikana tuuliolot poikkesivat siitä, mitä ne olivat kohdistusammunnassa, Vili kertoi.

Konkreettisesti tuulen tuiverrukset paljastuvat, kun Vili selvittää toimiaan makuupaikoilla.

– Molempiin makuuammuntoihin osui haastava hetki. Ensimmäisellä kerralla siirsin neljä napsua vasemmalle ja toisella kahdeksan napsua oikealle. Kaikki taulut tippuivat, Vili heittää hiukan ylpeyttä äänessään.

Pystyiltä tuli kaksi sakkoa, mutta niihin Vili suhtautui rauhallisesti.

– Niitä vaan tulee silloin tällöin, vaikka tuuliolotkin olivat tänään pystyillä helpommat. Kyllä minä olen hyvä ampuja, Vili vakuutti.

Hiihtoajassa hän hävisi 15 km:n matkalla nopeimmalle Italian Bionazille kolme ja puoli minuuttia.

– Hiihto on mitä on. Se ei tämän kauden aikana tule enää korjaantumaan. Siihen tarvitaan uutta harjoituskautta, Vili totesi.

Vili hiihti 27 sekuntia nopeammin kuin Jaakko, mutta vaativa työskentely ampumapaikalla vei Vililtä aikaa ja loppuajoissa Jaakko oli 17 sekuntia parempi.

Soisalon Jonni Mukkala oli suomalaisista ladulla vauhdikkain ja hiihti 19:nneksi nopeiten, mutta seitsemän sakkoa pudotti sijaluvuksi 38. Kontiolahden Kalle Loukkaanhuhta oli kuudella sakolla 35, ja saalisti näin kauden ensimmäiset IBU-cupin pisteensä.

Tuuliolot puhuttivat. Muutoin Vili kehui Lake Placidin oloja.

– En ole ennen tässä maassa käynyt. Ei tällä oikeastaan ole mitään isompaa valitusten aihetta. Tänään oli hieno talvinen pakkaspäivä ja luntakin on enemmän kuin Suomessa, Vili päätti.

Lake Placid on talven IBU-sirkuksen viimeinen asema. Viikonlopulla ohjelmassa on pikakilpailu ja takaa-ajo. Ensi viikolla kisataan sekaviesteissä, pikakilpailussa ja kauden päättävässä yhteislähdössä.

JuHu