Suomen 19-vuotiaiden sekaviestinelikko yllätti iloisesti ja venyi pronssille nuorten MM-kisoissa Arberissa Saksassa. Tässä viestissä osanottajamaita oli hulppeat 27 kappaletta.
Vanhempien eli 21-vuotiaiden sekaviestissä Suomen toiveet murenivat avausosuuden ensimmäisessä ammunnassa, kun Akseli Kirjavainen sai kahdeksalla paukulla kolme taulua alas.
Pysty sujui hyvin, mutta vaihdossa eroa oli kärkeen 2,24.
Jimi Klemettinen selvitti toisen osuuden kolmella varakuulalla ja nosti Suomea kuusi sijaa ylöspäin neljänneksitoista.
Kolmannella osuudella Saga Hurskainen kohensi kahdella sijalla, ja ankkurina edellispäivän normaalimatkan MM-pronssimitali Inka Hämäläinen ohitti vielä kolme kilpailijaa, joten maalissa Suomi oli yhdeksäntenä.
Tappiota tuli maailmanmestarille Latvialle 4,14 ja vielä pronssille tulleeseen Ranskaankin 3,15, joten mitalit olisivat jääneet kauaksi, vaikka avausosuus olisi sujunut hyvin.
Puijon Akseli Kirjavaisen puolustukseksi voidaan mainita, että hän pääsee ikänsä puolesta ensi vuonna samaan sarjaan.
Jimille kisa oli valmistautumista tiistaina käytävään pikakilpailuun.
– Yritin saada hyvän kisan huomista ajatellen. Hiihdin rennosti ja pyrin kunnon ammuntoihin, joihin nyt tuli pari virhettä, Jimi selvitti.
Sekaviestin aikana lämpömittari näytti +9 astetta, joten keli on raskas.
– Sen verran opin normaalimatkasta, että alku pitää ottaa varovasti. Kunto on paras mahdollinen ja raskas rata on minulle mieluinen, Jimi mietti pikakilpailua.
Arber sijaitsee lähellä Tshekin rajaa. Niinpä Suomen joukkue on majoittuneena rajan toisella puolella Zelezna Rudan kaupungissa Tshekissä.
JuHu