Maalimancupin palkintopallisijoitus, nuorten MM-kisojen mitalisija ja miesten viestin suomenmestaruus olivat talvikauden tähtihetkiä, mutta yhtä lailla seuran junnujen kehittyminen ja talkoojoukkojen uskomaton työmäärä olivat vahvasti esillä kauden päättäjäisissä, joita juhlittiin perinteiseen tapaan Konnustuvalla.
Taru Oksmanin ja Anna Hanskin tarjoamat pöperöt maistuivat noin 40-päiselle seuraväelle.
Palkintojenjaon kärkeä olivat tietysti Otto, Jimi ja Jonni. Junnuosaston pirtein oli kaksi SM-mitalia voittanut Vinski.
Ahkeran talkooväen tiukka kisa ratkesi vasta viimeisessä otannassa, kun Soiniset möivät Väistöjä enemmän arpoja ja nousivat ykköseksi. Kärkikaksikon takana tulivat Inveniukset, Kolehmaiset ja Tirroset.
Talkoisiin osallistui viisitoista perhettä, mikä sekin on uusi ennätys. Koko joukko ansaitsee ison kiitoksen ja voi omalta osaltaan olla ylpeä urheilijoiden tuloksista.
Päättäjäisten ohjelmaan kuului myös ensi kauden kilpailuasujen esittely, josta vastasivat Harri ja Janne yhdessä suunnittelijoiden Veeran, Iidan ja Noomin kanssa.
JuHu

Pöydät täyttyivät kisavieraista. 
Pikkujunnujen kärkeä: Taavi (vas), Noomi, Iida, Veera ja Vilma. 
Timantinkovat talkoojoukot. Eturivi (vas) Päivi, Tatu, Riitta, Anne Ks, Roosa, Tiina, ja Anne Kol. Takarivi: Jouko H, Jouko T, Karo, Taina, Harri, Meeri ja Tuomo. 
Ykkösketju pokaaleineen ja pannuineen. 
Eero halasi lämpimästi Annaa luovuttaessaan seuran pystin kiitokseksi päättäjäisten tarjoiluista. 
Ensi kauden uusien edustusasujen suunnitelmia esittelivät Harri ja Janne sekä suunnittelijoina toimineet Noomi, Iida ja Veera. 
Eero testasi Annan ja Tarun tarjoamaa kahvia ennenkuin kisajoukot laskettiin asialle. 
Palkittuja yhteiskuvassa. 
Otto on kovasti kannustanut ja jakanut neuvoja Pihkalle. Joko ensi kaudella myös Pihka ponnistaa sinivalkoiseen edustusasuun? 
Janne paikkasi kolmosjoukkueen poissaoloja ja ansaitsi sisukkaasta suorituksesta puukon. 
Päättäjäisten pakollinen ohjelmanumero. Nimikirjoitukset ja fanikortit kiinnostivat. 
Mielipiteen vaihto oli tärkeässä osassa, koska onnettomista harjoitusoloista kärsivän menestyvän seuran väki on kilpailukaudella kovasti hajallaan eri puolilla maita ja mantuja.