
Otto Invenius avasi maailmancupkautensa Annecyssä Ranskassa perjantaina. Takana oli pitkä syksy, jota varjosti ikävä ja rankka sairastuminen.
Viime aikojen harjoittelu on sujunut nousujohteisesti, mutta siitä huolimatta Otto oli hermostunut ennen ensimmäistä starttia.
– En osannut yhtään arvioida, millaista tulosta kisa toisi tullessaan. Se oli iso kysymysmerkki ja olin kieltämättä hyvin hermostunut, Otto tunnustaa.
Jännitys purkautui vauhdikkaalla lähdöllä. Hän oli ensimmäisissä väliajoissa kärjen tuntumassa.
– Väliaikojen huutelijat käskivät rauhoittaa, jotta selviäisin ehjin nahoin maaliin, Otto hymähti kisan alkuvaiheita.
Molemmilta ampumapaikoilta tuloksena oli yksi sakkorinki.
– Hermostuneisuus näkyi myös ammunnoissa. Viime aikoina on osunut hyvin, mutta nyt olen tosi tyytyväinen, että selvisin jännityksestä huolimatta kahdella sakolla.
Otto hiihti Olli Hiidensalon ja Tero Seppälän kanssa likimain samaa vauhtia. Hiidensalo ja Seppälä ampuivat puhtaasti ja sijoittuivat 14:nneksi ja 15:nneksi. Palkintorahaa he nappasivat 2750 e ja 2500 e.
Suomalaiskolmikko hävisi kympillä päivän nopeimmalle hiihtäjälle Norjan Johannes Dale-Skjevdalenille 1,5 minuuttia. Nopein jäi kisassa toiseksi ammuttuaan kaksi sakkoa. Kisan voitti ja 20000 e kuittasi nollat ampunut tunturimaan kokenut, 33-vuotias Vetle S. Christiansen.
– Keli oli hidas eikä hiihto-osuuden eroja tarvitse ihmetellä. Keli vielä hidastui loppua kohden, joten hiukan kärsin isosta lähtönumerosta, Otto arvioi.
Otto jäi niukasti (0,9 sekuntia) cupin pisteiden ulkopuolelle ja oli 42.
Jos Otto olisi selvinnyt yhdellä sakolla, sijaluku olisi ollut mitä todennäköisimmin 23.
– Nyt ei tarvitse enää hermoilla huomisessa takaa-ajossa. Laitetaan ammunta kuntoon ja pyritään nolliin. Siinä on sopiva tavoite, jolla sijalukua voi parantaa.

Soisalon kaksikko liikkui keskittyneenä Annecyn kisa-alueella. 
Vili painelee menemään Lenzerheiden melko lumettomissa alppimaisemissa.
Muista suomalaisista virheittä ampunut Tuomas Harjula oli 38. ja peräti neljä (1+3) sakkoa tulittanut Jimi Klemettinen 90.
Jimi oli ymmärrettävästi pettynyt. Neljäs henkilökohtainen maailmancupin kilpailu mureni jo alkumatkalla.
– Heti kisan alussa tuli tunne, ettei nyt kaikki ole kunnossa. En tiedä jättikö viime viikonlopun flunssa jotakin jälkeensä, mutta oli todella vaikeaa, Jimi murehti.
Ammunnan epäonnistuminen tuli yllätyksenä.
– Viime aikoina itseluottamus ampumapenkalla on ollut hyvä. Se vaan tahtoo mennä niin, että jos hiihto ei suju niin sitten se heijastuu myös ammuntaan, Jimi selvitti.
Seuraava matka Jimillä on kotimatka, koska takaa-ajo ja sunnuntain yhteislähtö jäävät väliin.
– Pitää lähteä kotiin harjoittelemaan. On se vaan niin, että urheilu pitää nöyränä, Jimi tuhahti.
IBU-CUPIN pikakilpailu Lenzerheidessa Sveitsissä toi Vili Kotikummulle 53. sijan. Sakkoja tuli vain yksi.
– Ammunta kulkee edelleen, mutta pitkän kilpailumatkan ja kahdeksan kilpailun jälkeen kroppa alkaa olla väsynyt ja palautumisen kanssa on hankalaa, Vili kertoi.
Kisan voitti Norjan Sverre D. Aspenes. Suomalaisista parhaiten selvisivät Arttu Heikkinen 22. ja Jaakko Ranta 26.
Lauantaina IBU-cupin ohjelmassa on 60 urheilijan yhteislähtö.
JuHu