
14-vuotiaiden parhaat: Mestari Iisa Uski LahdHS, hopeaa Fanni Kiukkonen KauhajK, pronssia Noomi SoisAH, 4. Venla Metsola KyminKP, 5. Veera SoisAH, 6. Silja Hietamäki SeinäjHS. 
Kolmas kisa ja kolmas mitali. Annilla on hymy herkässä. Kuva: JP Ryyttäri
Ampumajuoksujen SM-kilpailujen päätöspäivän ohjelmassa olivat normaalimatkat, jotka tunnetusti painottavat ammuntaa. Soisalon urheilijoista Vinski Ruotsalainen ja Anni Ryyttäri olivat mitaleilla myös sunnuntaina, joten kummankin saldoksi nousi kolme mitalia. Sunnuntain kolmannesta mitalista vastasi Noomi Kosunen.
Näin SoisAH:n kokonaismääräksi tuli kahdeksan mitalia.
Viime kuussa 16 vuotta täyttänyt Vinski Ruotsalainen saalisti nyt 17-vuotiaiden sarjassa värisuoran. Perjantaina tuli Sisu Suvisen kanssa viestikultaa, lauantaina pikakilpailu toi pronssia ja päätöspäivänä normaalimatkalta hopeaa.
– Hyvä suoritus. Juoksu kulki ihan hyvin. Lauantain kisa oli lievä pettymys, mutta viestikulta korvasi sen. Olen tyytyväinen tuloksiin, Vinski summasi kisat.
13-vuotiaiden tyttöjen 3,6 km:llä Anni Ryyttäri sijoittui kolmanneksi ja nappasi jo kisojen kolmannen mitalinsa. Anni on tehnyt kovasti töitä ammuntansa kanssa isänsä Jukka-Pekan ohjauksessa ja tulokset alkavat näkyä.
– Keli ei ollut niin paha kuin ennakoitiin, mutta on pakko sanoa, että tyttö ampui todella hyvin. Ei ollut kohdistuksessa eikä kisassa huolen häivää, isä kommentoi.
Anni ampui ainoana sarjassaan kaikki neljä paikkaa puhtaasti. Juoksussa on vielä kehitettävää, sillä mestaruus jäi kahden minuutin ja hopea 56 sekunnin päähän.
Samassa sarjassa Vilma Tirronen oli yhdestoista viidellä sakolla.
Sarjaa ylempänä 14-vuotiaissa Noomi Kosunen otti viikonlopun ensimmäisen mitalinsa ollen kolmas. Hihna-ammunta tulee tässä sarjassa mukaan, ja sakkoja tuli tuulisessa säässä paljon.
Noomi ampui seitsemän sakkoa ja hävisi saman verran huteja ampuneelle sarjan mestarille Lahden Hiihtoseuran Iisa Uskille 40 sekuntia.
– Sakkoja tuli kaikille, kun oli tuulta ja satoi. Juoksu kulki parhaiten viikonlopun kisoista. Matkana oli viisi kilometriä, mitä en ole ennen ampumajuoksukisoissa juossut, Noomi tarinoi.
Veera Tirronen ampui yhdeksän pummia jo oli viides. Hän hävisi Noomille puoli minuuttia.
21-vuotiaiden naisten 6 km:llä edellispäivän pikakilpailun suomen mestari Pihka Paasonen sortui nyt ammuntaan. Neljältä paikalta tuli yhteensä kahdeksan sakkoa. Tuloksena oli kahdeksas sija liki kaksi ja puoli minuuttia kisan voittajaa Kontiolahden Aino Sorjosta perässä. Sorjonen ampui kolme sakkoa.
19-vuotiaiden miesten 7,5 km:llä Sisu Suvinen täräytti kaikkiaan yksitoista sakkoa, joista pystypaikalta tuli kahdeksan. Hän oli yhdeksäs eikä mitali jäänyt huimasta sakkomäärästä huolimatta kuin vajaan kahden minuutin päähän. Kilpailun voitti kuusi sakkoa ampunut Ounasvaaran Hiihtoseuran Okko Selin.
Rulla-ampumahiihdon SM-mitaleista kisataan Kontiolahdella 12.-13.9.
JuHu