Ampumahiihdon EM-kilpailut alkoivat supersprintillä Minskissä Valko-Venäjällä keskiviikkona. Suomalaisilla ei ollut menestystä, sillä yksikään sinivalkoisista ei selvinnyt karsinnasta 30 finalistin joukkoon.

Kilpailu käsittää kolme kilometrin hiihtolenkkiä, ja lenkkien välissä ammutaan ensin makuulta ja sen jälkeen pystystä. Molemmilla ampumapaikalla urheilijalla on käytössään yksi varapatruuna. Jos tauluja jää ylös, sakkorinki kutsuu.

Otto Invenius ampui makuulta viisi taulua alas kuudella patruunalla, mutta pystystä tie vei yhdelle sakkokierrokselle. Yhteensä siis kahdellatoista panoksella tippui yhdeksän taulua, joten osumisprosentiksi tuli 75%.

Karsinnan tuloslistalta Oton nimi löytyy 68:nnelta sijalta. Jatkopaikka (=30.sija) jäi 38 sekunnin päähän.

– Annan itselleni arvosanan tyydyttävä miinus. Ammunta meni kohtalaisesti, mutta keli ei ollut meikäläisen mieleen, Otto tuumasi.

Seitsemän asteen lämpötila ja raskas lenkki olivat tiukka yhdistelmä, vaikka matka ei ollut pitkä.

– Hidas keli. Suksi pelasi ensimmäisen lenkin, sen jälkeen se imi kiinni ja hiihtäminen oli vaikeaa. Monot kynti aika syvällä, Otto selvitti pulmiaan.

Juniorin on kuitenkin turha panna päätä pensaaseen, sillä yleisen sarjan kilpailussa mukana oli kaikkiaan 120 ampumahiihtäjää.

Parhaana suomalaisena Heikki Laitinen sijoittui 34:nneksi vain 3,9 s jatkopaikasta. Jaakko Ranta sijoittui 45:nneksi. Hiihtoajoissa Otto hävisi Laitiselle 25 sekuntia ja Rannalle kahdeksan sekuntia.