Otto vauhdissa Minskissä. Kuva: Andrei Ivanov/Sahl

Otto Invenius ampui hyvin ja selvisi yhdellä pystypaikalta tulleella sakolla EM-kisojen pikakilpailussa Minskissä lauantaina. A-maajoukkueeseen Italian MM-kilpailuissa rajusti iskeneestä hutikutiviruksesta ei ollut nyt tietoakaan. Eikä pitänytkään olla, koska Otto ei ole ollut missään tekemisissä A-maajoukkueen valmennusvelhojen kanssa.

Hyvä ammunta ei kuitenkaan riittänyt, sillä suksi kulki tahmeasti ja tuloksena oli 72. sija. Takaa-ajokilpailu jäi puolen minuutin päähän.

– Yksinkertaisesti en ole kunnossa. Hengästyttää, mutta syke ei nouse, Otto puhisi harmissaan.

Hän kuvailee koko talvea vaikeaksi.
– Sairastelut ovat sotkeneet. Jos ei ole pysynyt kahta viikkoa terveenä ilman jonkinlaista flunssan oiretta, niin ei tämä ole tosiaankaan ollut hauskaa.

Tulokset eivät pikavilkaisulla kerro ihan kaikkea. 122 osanottajan joukossa oli pari Oton ikäluokan kaveria, mutta he jäivät jälkipäähän. Edelle ei ehtinyt yksikään 19-vuotiasta leppävirtalaista nuorempi urheilija.

Otto joutui viimeiseen arvontaryhmään, joka nuoskakelissä oli varmuudella hitain.

– Ei olosuhteilla kannata selitellä mitään. Ei edes sitä yhtä ohilaukausta, joka oli ampujan oma virhe ja meni selvästi ohi.

Jos ei jäänyt kisoista, niin eipä jäänyt niiden ulkopuoleltakaan juuri kotijoukoille kertomista.

– Hotellin sijainti oli ok, vain parisataa metriä stadioinilta. Ruokapuolella voisi olla jatkoa ajatellen toivomista. Pelkkä pastan ja vaalean leivän syöminen alkoi jo tympäisemään.

Miesten pikakilpailun tuloslista kertoo hyvin ampumahiihdon levinneisyydestä. Mukana oli urheilijoita 34 maasta, joista 22 maata sai edustajan tai edustajia mukaan 60 parhaan takaa-ajokilpailuun.

Samaan aikaan Salpausselän kisoissa miesten 15 km:n kisassa oli mukana hiihtäjiä 12 maasta.

Oton katse on Minskin jälkeen suunnattu viimeiseen rutistukseen kevään ylioppilaskirjoituksissa, ja niiden jälkeen 27.-29.3. Rovaniemellä käytäviin SM-kisoihin.

JuHU