Tuukka vei vauhdilla Suomen viestiä Nove Meston maailmancupissa. Ammunnat sujuivat hyvin, ja taulut kaatuivat muutaman varapatruunan myötä.

– Kun lähdin pystypaikalta huomasin korealaisen kurvaavan perään sakkoringiltä. Reilun puolen kilometrin hiihtämisen jälkeen kuulin hengitystä olan takaa ja ajattelin, että onpa Korean kaveri tullut kovaa, Tuukka kertoi ja vilkaisi olkansa yli.

– Ei ollut korealainen. Oli Norjan ankkuri Johannes Bö.

Kun kärki ajoi Suomen kierroksella kiinni, oli Tuukan tehtävänä siirtyä sivuun.

– Olihan se tiedossa, että viestimme ei oikein sujunut ja kärki on tulossa. Sittenkin Norja pääsi yllättämään. En tosiaan tiennyt, että Johannes oli niin lähellä.

Tiedossa tai ei, niin temput olisivat kuitenkin olleet aika vähissä.
– Hiihtopäivä oli paljon parempi kuin pikakilpailussa ja ehkä olisin voinut repäistä kovan spurtin pystypaikalta. En sitten tiedä, mihin asti se olisi riittänyt, Tuukka tuhahti naureskellen.

Suomen viesti yskähti jo avausosuudella, kun Jaakko Ranta pyöräytti molemmilta ampumapaikoilta yhden sakkoringin. Tero Seppälä teki voitavansa toisella osuudella, ja Tuukka vei viestiä kolmannella osuudella. Ankkurina ollut Heikki Laitinen ei päässyt matkaan ollenkaan.

Tuukka pääsi matkaan 23:ntena lähes yhtä matkaa Liettuan Karol Dombrovskin kanssa. Dombrovski sijoittui Anterselvan MM-kisoissa normaalimatkalla 30:nneksi ja kuusi vuotta Tuukkaa vanhempana ja kokeneempana vei Liettuan niukasti Suomen edelle.

Tuukka toi sinivalkoisia värejä 24:ntenä pystypaikalle asti, missä hän ohitti sakkoringille edeltä kurvanneet Puolan ja Korean. Näin Suomen loppusijoitukseksi tuli 22.

Sunnuntaina Nove Mestossa kisaillaan yhteislähdöissä, joihin pääsee mukaan kolme suomalaista: Kaisa Mäkäräinen, Mari Eder ja Tero Seppälä.

Tuukan jatko-ohjelma selviää myöhemmin. Kyse on lähinnä siitä, riittävätkö Nove Meston näytöt Kontiolahden kisajoukkueeseen?

JuHu