Otto Invenius voitti ylivoimaisesti 22-vuotiaiden pikakilpailun rulla-ampumahiihtojen SM-kisoissa Hollolassa lauantaina. Toiseksi sijoittunut Seinäjoen Jonni Mukkala hävisi reilun kaksi minuuttia.

Mukkalan jälkeen oli tasaisempaa, sillä seuraavat kuusi (sijat 2-7) olivat noin puolen minuutin sisällä.

Otto oli suoritukseensa tyytyväinen, vaikka ampumapaikoilta tuli 1+3 sakkorinkiä.

– Olipahan kuumaa ja rankkaa. Lähdin aivan liian lujaa liikkeelle, ja kulku hyytyi pahasti kisan edetessä. Pystyammuntaan tullessa tuntui tosi huonolta, Otto puhalteli vielä muutama tunti kisan jälkeen.

Samanlaatuinen sävel kaikui jokaisen SoisAH:n urheilijan tarinoista.

Samassa 22-vuotiaiden sarjassa kymmenenneksi sijoittunut Santeri Kolehmainen hävisi Otolle reilun neljä minuuttia ja kahdenneksitoista sijoittunut Anssi Kuittinen viisi ja puoli minuuttia.

Kaksikko ampui Oton tavoin neljä sakkoa.

– Heikko kisa. Kroppa uupui heti enkä saanut mitään irti. Väsynyttä alusta alkaen, valitti Santeri.

Anssi löysi kisapäivän helvetistä hitusen huumoria.
– Tänään nähtiin, että kyllä olot ja keli ampumahiihdossa voivat olla rajut kesälläkin. Hiihdin ensimmäisen lenkin helteessä liian lujaa, ja ammuin sitten makuulta heti kaksi ensimmäistä ohi, Anssi tunnusti.

Yleinen sarja hiihti saman matkan. Oton loppuaika olisi riittänyt kuudenteen sijaan. Vanhempi veli Tuukka oli kilvan neljäs, 10,8 sekuntia mitalista.

– Sanotaan nyt että ihan jees kisa. Ammunta toi vain kaksi sakkoa. Hiihtäminen oli noissa oloissa vaikeaa, mutta niin se oli varmasti muillakin. Mitalimiehet hyötyivät peesistä, jolla on rullakisoissa merkitystä, Tuukka summasi.

Mestariksi leivottiin Haapajärven Tero Seppälä ennen Virtasalmen Heikki Laitista ja Kontiolahden Joni Mustosta.

Kilpailun moraalinen voittaja oli Tuusulan Tuomas Harjula. Nollat ampuneena hän oli ylivoimainen, mutta erehtyi kiertämään hiihtolenkit väärässä järjestyksessä ja hylättiin.

Myös leppävirtalaisilla riitti jälkipuintia, tosin vain junnusarjassa.  Ensialkuun Jimi Klemettisen nimi löytyi 15-vuotiaiden tuloslistalta kolmannelta sijalta, kunnes tarkastusten jälkeen sijaluvuksi tuli kymmenes.

– Väittivät, että minulta jäi yksi sakkorinki kiertämättä. Käytiin isän kanssa vakuuttamassa, että kiersin kaikki sakot, mutta eihän se mitään auttanut, Jimi puhisi.

Kierroksenlaskijoiden papereiden perusteella Jimiltä jäi yksi sakkorinki kiertämättä, mikä tarkoittaa sääntöjen mukaan kahden minuutin sakkoa loppuaikaan.

Samassa sarjassa Otto Konttinen oli mukana elämänsä ensimmäisissä rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa ja selvisi kaksi vuotta vanhempien seurassa mukiinmenevästi kolmanneksitoista. Oton ikäluokasta edelle ehti vain Keuruun Arttu Remes.

SM-kisat jatkuvat sunnuntaina.

JuHu