Tuukan totinen ilme kertoo, ettei kulku ole vielä kohdallaan. Kuva: Heidi Lehikoinen

Sunnuntain normaalimatkat eivät sujuneet SoisAH:n urheilijoilta aivan lauantain pikakilpailujen malliin. Varsinkin ammunnan kanssa lähes jokaisella ”kelta-mustalla” oli jonkinasteisia pulmia.

Miesten 15 km:n kilvan vei nimiinsä kahdella sakolla selvinnyt Tuusulan Jaakko Ranta. Päivän vauhdikkain hiihtäjä Lahden Olli Hiidensalo ampui neljä ohi ja hävisi Rannalle 1,13. Saloisten Lauri Peltoniemi yllätti ja sijoittui vain yhden sakon rasittamana kolmanneksi.

Soisalon nelikosta paras oli jälleen Otto Invenius. Hän jäi suksella Hiidensalolle liki kaksi minuuttia ja ampui yhteensä kuusi sakkoa. Tuloksena oli kahdeksas sija, ja suomalaisista Otto oli kuudenneksi paras.

– Suksi oli erikoisen tahmea kahdella ensimmäisellä kierroksella. Voide oli jotenkin laadultaan huonoa ja vasta kun päällimmäinen kerros kului pois, alkoi suksi luistaa ja hiihtäminen sujua, Otto kummasteli kisan jälkeen ilmi tullutta harvinaista materiaaliongelmaa.

Myös ensimmäisen pystypaikan viisi ohilaukausta meni osittain huonosti toimineen suksen piikkiin.

– Tulin ampumaan niin rasittuneena etten saanut asetta pysymään ollenkaan paikoillaan. Muuten ammunnat kulkivat hyvin, kolmelta paikalta vain yksi pummi. Erityisesti makuu toimii, osumat olivat tänään keskellä, Otto selvitti ammuntojaan.

Tuukan pyssytti peräti yhdeksän ohi, ja oli suomalaisista kahdestoista. Eteen mahtui myös neljä Puolan maajoukkueen edustajaa.

– En vaan päässyt suksella niin lujaa kuin mieli teki mennä. Jotenkin pitäisi saada kroppa kuntoon. Ammunta kulkee usein yksi yhteen hiihtämisen kanssa, ja tänään siinäkin tein aivan alokasmaisia virheitä, Tuukka puhisi harmissaan.

Päivän onnistuja ampumapenkalla oli Anssi Kuittinen, joka selvisi kolmella sakolla. Kipeät jalat vaivasivat ja hiihtäminen oli hankalaa. Tuloksena oli neljästoista sija.

– Alkumatka meni hyvin, mutta sitten kivut palasivat. Jostakin täytyy apua löytää. Näin ei voi jatkaa, Anssi summaili.

Otto ja reserviläisen morsian. Kuva: Heidi Lehikoinen

Neljäs SoisAH:n edustaja Santeri Kolehmainen oli tyytyväinen vain kilpailun ensimmäisiin kilometreihin.

– Myöhemmin huomasin ettei suksi ollut parhaassa kunnossa, kun Otto tuli alamäessä ohi. Ammunnan osalta päivä oli kehno. En oikein tajua, miksi sakkoja tuli noin paljon, seitsemällä ohilaukauksella sijan kuusitoista saavuttanut Santeri kummasteli.

Myös 17-vuotiaiden sarjassa kisannut Jimi Klemettinen ampui vastoin tapojaan paljon ”harakoille”. Toiseksi kovin hiihtovauhti takasi kuitenkin yhdeksän sakkoa ampuneelle junnulle kolmannen sijan.

– Viimeinen pysty oli yksinkertaisesti kauhea, Jimi tyytyi lohkaisemaan.

Paasosen sisarukset keräsivät kullanarvoista kokemusta.

– Kun kohdistuspaikka oli nelonen ja kisassa ammutaan paikalta 24, niin olosuhde osaa olla kokonaan toisenlainen, kommentoi tunnelmia huoltaja-valmentaja Janne Paasonen.

Pihka oli sarjassaan kymmenes ja Pilke toinen.

Seuran seitsemän urheilijaa tähtäsi tauluihin sunnuntaina 130 kertaa. Osumia tuli 80 eli osumaprosentiksi tuli kesyhkö 61,5%.

Miesten maajoukkuekatsastuksissa Oloksella ja Kontiolahdella käydyissä kisoissa SoisAH:n nelikon osalta jokaisessa kisassa Otto (9-7-4-6) oli paras ja Tuukka (11-10-6-12) toinen ennen Santeria (13-17-12-16) ja Oloksen väliin jättänyttä Anssia (x-x-21-14).

Hiihtoajoissa järjestys oli yleensä sama, joskin Tuukka oli sunnuntaina 15 sekuntia Ottoa nopeampi.

Ammunnan osumaprosentit ovat olleet edustustehtäviä ajatellen vaatimattomat. Anssi (kiitos sunnuntain) 73,3%, Otto ja Santeri 70,0% ja Tuukka 60%. Kärkipään kolmikko liikkuu kansainvälisissä lukemissa: Tero Seppälä 95,0%, Jaakko Ranta 84,0% ja Tuomas Harjula 83,3%.

Kontiolahden sunnuntain onnistujiin nousee Joutsan Suvi Minkkinen, joka löi naisten kilpailussa Puolan Monika Hojniszin. Puolatar nimittäin oli viime kauden maailmancupin loppupisteissä niukasti Kaisa Mäkäräistä perässä ja sijoittui muunmuassa yhteislähtökisassa MM-kilpailuissa neljänneksi kolme sekuntia pronssista.

Hojnisz sijoittui viime kauden maailmancupissa kymmenen kertaa top-10:iin.

Ehkäpä naisten menestys alkavan kauden maailmancupissa ei olekaan vain Mari Ederin varassa.

JuHu