Pyry puskee vauhdilla ylös Vuokatin rinnettä. Kuva: Iida Mansikka

Ampumahiihdon näyttökilpailut Vuokatissa suihkittiin todellisessa vesikelissä. Soisalon Ampumahiihtäjien meno oli varsin tukkoista eikä ihme, olihan kyse ennätyksellisen aikaisesta talvikauden avauksesta.

Tuskinpa muutamaan vuoteen kautta on avattu niin, että kisa käydään kellojen tikittäessä vielä kesäaikaa, kuten nyt kävi lauantaina.

SoisAH:n osalta parasta antia olivat Jonni Mukkalan ja Pyry Stevanderin sijoitukset nippanappa kymmenen kärkeen. Jonni oli molempina päivinä juuri kymmenes, kun taas Pyry oli lauantaina yhdeksäs ja sunnuntaina yhdestoista.

– Keli ei oikein suosinut tällaista isokokoista kaveria. Oli enemmän kevytrakenteisten hiihtäjien olot, Jonni pudotteli.

Hiihtovauhdissa hän hävisi reilun minuutin nopeimmille. Ammunta toi molempina päivinä kolme sakkoa.

– Lauantaina pysty meni harjoituskisat mukaan lukien jo viidennen kerran peräkkäin nollille, mutta sunnuntaina se putki katkesi. Katsotaan uudemman kerran Kontiolahdella lauantaina, opiskelijakämpälleen Joensuuhun heti kisan jälkeen suunnannut Jonni laski.

Pyry oli koko lailla tyytyväinen suorituksiin.
– Lauantaina ammunta toimi ja hiihto oli vähän vaikeampaa. Sunnuntaina ne meni toisinpäin, mutta kaikkiaan aika lailla oman tason mukaiset suoritukset tässä vaiheessa talvea, Pyry pohti.

Sunnuntaina, eli viimeisenä mahdollisena siirtopäivänä, paperit SoisAH:iin siirtänyt Vili Kotikumpu, 19, oli sijoilla 13 ja 18. Avauksessa hän ampui nollat, mutta toisena päivänä nuorukaisen meno ei ollut enää yhtä virkeää.

Olosuhteiden kanssa kamppaillut Anssi Kuittinen oli sijoilla 23 ja 21.
– Lauantaina hiihtäminen tuntui ihan karmealta. Valitsin mielestäni vaihtoehdoista paremman parin, mutta ei se pelannut kuin hetken, Anssi puhisi ollen kuitenkin ammuntoihin tyytyväinen.

Syksyn aikana kunnostautuneet Otto Invenius ja Santeri Kolehmainen olivat avausviikonloppuna sivurooleissa. Otto jätti kisat kokonaan väliin, koska alkuviikolla iski syysflunssa ja toi mukanaan kuumeen.

– Tässä kävi niin, että tähtäin siirtyy joulukuun kisoihin. Kontiolahteen on sairastelun jälkeen turha lähteä, Otto totesi sunnuntai-iltana.

Santeri starttasi Vuokatin tutuille laduille toiveikkaana, mutta kroppa oli eri mieltä.
– Alaselkä meni jumiin eivätkä jalat toimineet. Lauantaina piti keskeyttää, sunnuntaina hiihdin väkisin läpi buranan voimin, harmitteli Santeri, joka päättää osallistumisesta Kontiolahden viikonloppuun torstain harjoituksen jälkeen.

Hän oli sunnuntaina 19. Kisan positiivinen anti oli ammunta, missä hän ampui uran ensimmäiset nollat.

JuHu