Santeri ja Jonni

Viikonloppuna karsittiin paikoista USA:n nuorten MM-kisoihin. Soisalon kannalta tilanne näyttää sinällään hyvältä, että lauantain pikamatkan voittaneen Jonni Mukkalan hiihtovauhdille ei vastusta löytynyt. Tuulisissa olosuhteissa viidellä sakolla 40 sekunnin voiton ottanut Jonni tuumii rehellisesti, että hiihtää pitää kovempaa ja ampua paremmin mikäli meinaa MM-kisoissa pärjätä. Silti hiihtovauhti oli jo nyt silmiin pistävän hyvää ja luottamuksia herättävää. Liekkö noin kovaan hiihtoon syynä olivat itse voidellut sukset? Kylillä kuitenkin leviää huhua, että Jonni on kunnossa.

Nuorten MM-kisoihin näyttöjä antoi myös Jimi Klemettinen. Suorituksiinsa pettynyt Jimi saavutti sijan kuusi kumpanakin päivänä 19-sarjassa. ”Ei voi olla yhtään tyytyväinen. Ammunta oli hidasta ja ohi laukauksia tuli paljon”, hiihto ei ollut myöskään sitä, mitä se on harjoituksissa ollut, Jimi kertoo. Jos jotain hyvää kisoista on löydettävä, niin Jonnin tapaan sukset pelasivat moitteitta. Täytyy kuitenkin muistaa, että Jimi on muutaman vuoden liian nuori 19-sarjaan, mutta tavoittelee silti kunnianhimoisesti lippua kisakoneeseen.

Soisalon edustus näyttökilpailuissa ei jää siihen, sillä 22-sarjaan osallistuivat myös Vili Kotikumpu ja Anssi Kuittinen. Viikonloppu ei ollut sellainen, mikä Vilillä oli mielessä kisoihin tullessa. ”Olo oli tukkoinen eikä täten hiihtokaan tuntunut hyvältä. Myös penkalla olivat omat
haasteensa”, seuraan täksi talveksi liittynyt Vili analysoi. Anssilla lupaavia hetkiä antoi sunnuntain normaalimatkan alku. Hiihto kulki hyvin ja ensimmäisestä ammunnasta tuli nollat, sitten alkoi katastrofi ammuntojen suhteen ja kisa oli menetetty. ”Parannettavaa jää niin hiihdossa kuin ammunnassa” Anssi mietiskelee.

Miesten sarjassa käytiin tiukkaa otatusta Soisalon kaksikon, Santeri Kolehmaisen ja Pyry Stevanderin välillä. Pikakisassa heidät erotti ainoastaan seitsemän sekuntia, Santerin tullessa kolmanneksi ja Pyryn neljänneksi. Normaalimatkalla tilanteen vaihtuivat ja Pyry otti Santerin päänahan sijoittumalla toiseksi Santerin ollessa jälleen kolmas. Muuten hyvää kisaa sunnuntaina tehneelle Pyrylle tuli viimeiseltä pystyltä peräti neljä sakkominuuttia ja saumat voittoon menivät siinä. ”Muuten tyytyväinen, mutta viimeinen pysty ärsyttää”. Santerilla niin ikään oli koko viikonlopun hankaluuksia pystyammunnan kanssa, makuun onnistuessa
kohtalaisesti. Hiihtokavereita ladulla riitti, sillä Santeri pääsi hiihtämään Pyryn perässä lauantaina ja sunnuntaina letkaa veti kisan nopein hiihtäjä ja voittaja Lauri Peltoniemi, jonka perässä oli hyvä hiihtää puolitoista kierrosta.

Santeri ja Pyry

Sama kaava toistuu sarjasta toiseen, ammunnat olivat haastavia. Pyry kertoo, että liput olivat märkiä ja täten tuulennopeutta oli hankalaa arvioida. Olisiko tämä vaikuttanut koko kisojen poikkeuksellisen suureen määrään sakkoja?

Seuraavat kisat ovat jo ensi viikonloppuna Hämeenlinnassa, jossa kilpaillaan nuorten SM-mitaleista, samalla nämä ovat viimeiset näyttökisat nuorten MM-kisoihin. Pojilla on kova luottamus ja kurniva nälkä kisojen suhteen.

Mielenkiintoista tulee niin nuorten MM-kisojen kuin myös keväällä järjestettävien SM-viestien kannalta. Huhut kertovat, että seuran toistaiseksi ainut maailman-cupissa Suomea edustanut urheilija, Tuukka Invenius harjoittelee päästäkseen kilpailemaan Soisalon Ampumahiihtäjien
viestijoukkueessa keväämmällä.

Minä kiitän, palauttelen ja harjoittelen täällä Vuokatissa, terveisin tämän jutun tarinoinut Otto Invenius.