Otto ehti kotikonnuille myöhään maanantai-iltana. Aamulla neljän aikaan hotellilta Bledistä Sloveniasta alkanut kotimatka kulki lentoteitse Ljubljanan ja Frankfurtin kautta Helsinkiin, mistä edessä oli vielä automatka Leppävirralle.

Rankka reissu vaati veronsa ja uni maistui.
– Kymmenen tuntia meni nukkuessa, Otto myhäili tiistaina.

Tiistai sujui lepäillen kotioloissa Paajalanmäellä. Ohjelmaan sovitettiin vain kuvauskeikka kirkon tuntumaan, jotta innokkaimmat lajifanit ja tukijoukot voisivat todeta mitalimiehen ja mitalien löytäneen kotiin.

Alunperin suunnitellut yritysvierailut jätettiin suosiolla väliin.
– Kroppa on nyt kisarypistysten jälkeen niin herkässä tilassa, ettei tässä vaiheessa kaivata ulkopuolelta minkäänlaisia viruksia, Otto totesi.

Keski-Euroopan kierros oli todella tiukka. Kuudessatoista päivässä ohjelmassa oli peräti kahdeksan kilpailua, joista neljä viimeistä olivat EM-mitalijahteja.

Kaksi hopeamitalia irtosi, kun suksi kulki ja taulut tippuivat. Oton osumatarkkuus EM-kisoissa oli erinomainen, yli 82%.

Lepäily kotioloissa jää jälleen harmittavan lyhyeksi, koska pikku hiljaa on palattava harjoittelemaan eikä sellainen onnistu Leppävirralla. Täällä panostetaan muumeihin ja moukarinheittäjiin.
– Pakko lähteä keskiviikkona Vuokattiin, Otto suunnitteli.

Nuorten maailmanmestaruuskilpailut alkavat Salt Lake olympialaisista tutussa Soldier Hollow´kylässä keskiviikkona 23. päivä helmikuuta.