Jos oli lauantain pikakilpailun hopea todistus Oton lujasta luonteesta, niin kyllä suoritus sunnuntain takaa-ajossa menee historian lehdille yhtä lailla tekona, johon ”mattimeikäläisistä” ei ole. Kisaväsymys unohtui ratkaisun hetkellä ja kylmäpäinen ampuminen viimeisellä pystypaikalla toi palkinnoksi toisen hopean.

Otto starttasi takaa-ajoon toisena Tshekin Jonas Marasekin jälkeen. Sakkoja kolmelta ensimmäiseltä ampumapaikalta tuli neljä (1+1+2), mutta niin raju kisa sakotti muitakin, ja vain Ranskan puhtaasti ampunut ja viidentenä matkaan lähtenyt Paul Fontaine oli karkuteillä.

Otto tuli viimeiseen pystyammuntaan viidentenä lähes yhtä aikaa edellä kulkevien kanssa.
– Pudotin kolme taulua hyvällä rytmillä. Samaan aikaan kuulin, kuinka ympärillä ammutaan ohi. Päätin, että viimeiset taulut otetaan alas vaikka kyttäämällä. Ja se onnistui.

Otto pääsi päätöslenkille toisena yksitoista sekuntia ennen hyväksi hiihtäjäksi tiedettyä Puolan Jan Gunkaa, joka on vuodentakainen 19-vuotiaiden viestin maailmanmestari ja pikakilpailun pronssimitalisti.

– Kun kuulin kuinka lähellä hän tulee, niin kyllä siinä kävi kylmät. Tuli eilisen vaikeudet mieleen enkä uskaltanut heti lähteä luukut auki, Otto kertoi.

Loppua kohden väliajat kertoivat mieluisia uutisia.
– Ero ei pahemmin kaventunut ja sitten kuulin, että puolalainen antoi periksi ja keskittyi varmistamaan pronssimitalia, Otto huokasi.

Maalissa lopussa löysäilyt Ranskan Fontaine oli 36 sekuntia ennen Ottoa. Gunka voitti pronssia 12 sekuntia Oton jäljessä.

– Mitali on aina mitali, mutta nyt on tunnustettava, että kyllä lepo tekisi hyvää. Ensi viikolla Vuokatissa sitten aloitetaan varovasti harjoittelu kohti nuorten MM-kisoja, jotka ovat ohjelmassa helmikuun lopulla USA:ssa.

Takaa-ajossa Jonni Mukkala ampui seitsemän (4+1+1+1) sakkoa ja sijoittui 49:nneksi. Hänen kohdallaan on syytä muistaa, että kyseessä olivat uran ensimmäiset arvokisat ja hiihtovauhdin osalta Jonni oli jo kärjen tuntumassa. Osumatarkkuutta pitää jatkossa hioa.

Pikakilpailun loistavasti vetänyt Puijon 17-vuotias Arttu Heikkinen jätti kurkkukivun vuoksi takaa-ajokisan väliin.

Pokljukan EM-kisojen kolmen henkilökohtaisen kisan yhdeksän mitalia meni kahdeksalle urheilijalle. Vain Otto ylsi kahteen lätkään.

Maakohtaisesti Saksa ja Ranska hallitsivat, mutta mitalimäärässä Suomi oli kolmella mitalilla kolmantena.

Miesten puolella Oton lisäksi ei näkynyt mitään huikeita tulevaisuuden tekijöitä, mutta naisten kisoissa oli joitakin vähintään mielenkiintoisia tapauksia.

Ranskan 19-vuotias Jeanne Richard saalisti Pokljukasta viestimestaruuden, normaalimatkan ja takaa-ajon hopean sekä pikakilpailun neljännen sijan.

Saksan vasta 17-vuotias Selina Grotian nousi esiin sekä tulosten että taustojensa vuoksi. Hän voitti sekä pikakilpailun että takaa-ajon. Ja taustoista sen verran, että hän tulee Mittewaldista eteläisestä Saksasta. Siis alueelta, mistä ovat tulleet lajin supertähdet Magdalena Neuner ja Laura Dahlmeier.

JuHu