Terveisiä Saksasta, se on pellavapää taas asialla. Täällä kuulemma voitettiin yleisurheilumitaleja roppakaupalla, toki hieman eri paikassa. Itse olen tällä hetkellä Rupholdingissa keskittymässä omiin harjoituksiin A-maajoukkueleirillä. Kelit ovat vaihdelleet kaatosateesta kuumaan auringon paahteeseen, mutta mieli on pysynyt koko ajan virkeänä. 

Viime aikojen harjoitukset ovat kuluneet mallikkaasti. Alkukesän rullahiihto-onnettomuuden toipumisessa menikin odotettua kauemmin. Kroppa tuntui hylkivän treeniä, eikä palautuminen toiminut. Nyt onneksi on eri sävel kellossa. Kroppa palautuu harjoituksista erittäin hyvin ja vauhtia suksiin kertyy pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ammuntatarkkuutta ollaan kerätty kivasti, mutta kun yhtälöön lisätään kova syke, töitä on vielä rutkasti tiedossa. Kesän ongelmien ja sen myötä tehoharjoittelun väheneminen edesauttoivat tilannetta, mutta nyt kun pääsen kovaan harjoitteluun kiinni, on luotto ammuntaan kasvamassa.

Ei tänne asti kuitenkaan pelkästään leireilemään tultu. Saan viimeisen mahdollisuuteni osallistua nuorten arvokisoihin, sillä tällä viikolla kisataan rulla-ampumahiihdon MM-mitaleista täällä Rupholdingissa. Omalta osaltani kisat alkavat torstaina erittäin mielenkiintoisella supersprintillä, jossa ensin 3 x 1,5km karsinta, jonka jälkeen 5 x 1,5km supersprintin finaali. Lauantaina päämatkakseni muodostunut 7,5km pikakisa ja sunnuntaina pikakisan tulosten perusteella suoritettava takaa-ajo.

Tästä se kaikki vasta lähtee. Yleensä sanotaan, että kapuloita rattaisiin, mutta nyt tuntuu, että sain vihdoin kapulat pois ja nyt hanaa. Kannattaa siis tällä viikolla silmä kovana ja seurata kaikki kisat. Pitäkäähän kaikki sormet ja varpaat pystyssä.

Oton aikataulu:
Torstai 16:20 supersprintin finaali
Lauantai 11:00 pikakisa
Sunnuntai 12:00 takaa-ajo

Parhain terveisin Otto 🙂