Nuoret junnut esittelivät iloisina aikaansaannoksiaan. Kasperilla on pronssinen ja Sisulla hopeinen mitali.

Hollolan SM-ampumajuoksujen päätöspäivänä ohjelmassa olivat pikakilpailut eli ammuttiin kaksi kertaa ja ohilaukaukset kuitattiin sakkoringeillä. Ilmoittautuneita ampumajuoksuihin oli 360, joten ypöyksin Päijät-Hämeen paahtavassa helteessä urheilijoiden ei tarvinnut hikoilla.

Soisalon Ampumahiihtäjien nuoret jatkoivat hyvin sujuneita kisoja voittamalla sunnuntaina kolme mitalia. Näin kisojen kokonaissaalis kohosi kuuteen mitaliin.

Nuoremmat junnut olivat vauhdissa aamupäivällä. Sisu Suvinen nappasi 13-vuotiaissa hopeaa ja lauantaina normaalimatkan mestaruutta juhlinut Kasperi Sirviö sijoittui nyt 15-vuotiaiden pikakilpailussa pronssille.

Nuorten menestyessä tulee aina muistaa Lylymäellä tuulimyllyn katveessa vaikuttavan valmennustieteen professorin Jouko Tiitisen panos junnujen urheilu-uran alkutaipaleella. Joukon apu mitalien taustalla on huomattava.

Päivän kolmannen mitalin hankki Jimi Klemettinen 19-vuotiaiden kolmelta kilometriltä, kun lujaa liikkuva lenkkikenkä paikkasi kesyä ammuntaa, ja tuloksena oli kolmas sija.

Sisu oli tyytyväinen kakkossijaansa, joka tuli yhdellä sakolla. Vain viimeinen laukaus napsahti taulun ohi kello kuuteen eli alas.

– Tänään tuntui ihan hyvältä. Juoksu ja ammunta kulkivat, Sisu totesi tyytyväisenä.

Kisan voitti 18 sekunnin erolla Oulun Hiihtoseuran Matias Latomaa. Sama ”veijari” ehti Sisun eteen myös talvella ampumahiihdon SM-kisoissa Ahvenistolla, kun Sisu oli hopealla normaalimatkalla.

Parin viikon kuluttua Sisulla on ohjelmassa uran ensimmäinen yläkoululeiritys Vuokatissa, missä yhtenä ohjaajana toimii Jimi Klemettinen.

Myös Kasperi oli positiivisella mielellä, kun tuloksena oli pronssimitali. Eroa mestaruuden voittaneeseen Puijon Otto Konttiseen jäi 25 sekuntia. Hopean vei Ahveniston Topias Olkka neljä sekuntia Kasperia paremmalla ajalla.

– Eilinen painoi aamulla. Pohkeet olivat aika lailla jumissa, mutta siitä ne vertyivät kisan aikana, Kasperi summaili.

– Ammunta tuntui paremmalta kuin eilen, vaikka silloin osuin paremmin. Nyt ase oli hyvin hallinnassa kahdesta sakosta huolimatta.

Hollolan kisojen kaksinkertainen mitalisti oli seuran yllättäjä numero yksi. Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

– Maanantaina mennään kouluun ja jatkossa läksyt tehdään kunnolla. Olen ysiluokalla ja tavoitteena on saada keskiarvo sellaiseksi, että pääsen itse valitsemaan jatkopaikan opiskeluille, Kasperi sanoo jämäkästi.

Kieltämättä menestys toi lisäpotkua orastavalle ampumahiihtouralle.

– Kyllä nyt tuntuu siltä, että hommaa pitää katsoa jatkossa entistä tiukemmin.

Jimi oli puraista pronssimitalin kahtia, kun ammunnan yskiminen söi nuorta miestä.

Kasperin lisäksi Jimi ja Otto palaavat kotikonnuilleen kaksinkertaisina mitalisteina. Jimi ja Otto olivat 22-vuotiaiden voittoisassa viestijoukkueessa.

Henkilökohtaisista kisoista Otto tempaisi pronssin normaalimatkalta ja Jimi pikakilpailusta. Tosin molempien ammunta oli lievästi ilmaistuna hakoteillä. Tai toisinpäin ilmaistuna – juoksukunto on erinomainen.

Valmentaja Ville Kotikumpu tunnusti kokeneemman kaartin ampuneen varsin kehnosti, joskin paahtava helle oli omiaan syömään juoksijoiden voimia.

Jimin hurjasta juoksukunnosta kertoo pikakilpailu, joka toi mitalin, vaikka ammunta tuotti seitsemän (5+2) sakkokierrosta.

– Suoritus oli hyväksyttävä, sillä joka kerta kun Jimi veti liipaisimesta, kuului pamaus. Ja yksi makuun hudeista oli aika lähellä osua, Ville veisteli huumorilla.

Jimi suunnitteli hakevansa apua valmentajaltaan Niko Aapajärveltä, jotta löydettäisiin oikea ampuma-asento ja tekeminen palaisi oikealle tasolle. Kun nykykuntoon löydetään oikea sävel ammuntaan, niin tulos tulee olemaan tylyä. Etenkin kun Jimi on iältään vasta 17-vuotias.

Sunnuntain pikakilpailuissa ilman mitaleja jäivät 22-vuotiaissa neljänneksi sijoittunut Vili Kotikumpu 17,38 (3+1 sakkoa), viidenneksi tullut Otto 18,13 (4+3), seitsemänneksi sijoittunut Anssi Kuittinen 18,50 (3+2), yleisen sarjassa kahdeksanneksi ehtinyt Santeri Kolehmainen 17,47 (1+2) sekä 16-vuotiaiden tyttöjen kisassa 13:nneksi sijoittunut Pihka Paasonen (4+3).

Soisalon Ampumahiihtäjille kyseessä olivat seurahistorian yhdeksännet SM-ampumajuoksut. Kun mukaan lasketaan viikonvaihteen kuusi mitalia, niin seuran kokonaissaalis nousee 50 mitaliin. Viesteistä on saavutettu 13 ja yksilölajeista 37 mitalia.

Seuran sisäisessä ampumajuoksun SM-mitalitilastossa kärkipaikkaa pitää Otto 14 (8 henkilökohtaista + 6 viesteistä) mitalilla ennen Santeria (6+6=12), Tuukkaa (4+5=9), Jimiä (4+4=8) ja Sami Väistöä (4+4=8), joka muuten valmistuu Kadettikoulusta lähiviikkoina.

Rulla-ampumahiihdon SM-kilpailut ovat ohjelmassa kuukauden kuluttua Kontiolahdessa. Sitä ennen Otto kisailee lajin MM-mitaleista Ruhpoldingissa Saksassa.

Loppukesän rulla-ampumahiihdot ovat niitä viimeisiä kisoja, joissa Otto voi kilpailla nuorten sarjassa. Marraskuun alusta alkavalla kilpailukaudella hän kuuluu ikänsä puolesta jo yleiseen sarjaan, kuten myös Jonni Mukkala ja Anssi Kuittinen.

JuHu