Jimi Klemettinen hoiti mallikkaasti Euroopan nuorten Olympiafestivaalien henkilökohtaiset matkat. Tiistain pikakilpailussa hän oli seitsemäs ja torstain normaalimatkalla yhdestoista.

Itäisen Italian alppimaisemissa Forni Avoltrissa hän oli varmuudella yksi kisojen kokemattomimmista kilpailijoista, mutta ainakaan minkäänlaista sulamista ei tapahtunut.

Mieluummin päinvastoin. Jo ammuntaprosentti 86,7 oli kerrassaan loistava.

– Tänne sattui kauden parhaat ammunnat, Jimi tuumi rauhallisena.

Pikakilpailussa vain yksi kuti suhahti ohi, ja normaalimatkalla kaksi ensimmäistä paikkaa sujuivat puhtaasti.

Jimi oli toisen ammunnan jälkeen väliajoissa toisena vain 2,9 sekuntia tuplamestariksi lopulta venyneen Slovenian Pavel Trojerin perässä.

– Ei hiihto tuntunut vieläkään erikoisen hyvältä. Lähdin rauhallisesti liikkeelle ja kun kaksi ammuntaa meni nollille, niin ajattelin jatkaa samaa tahtia, Jimi mietti kisaansa.

Kolmannen 2,5 km:n lenkin jälkeen vuorossa oli kolmas ammunta, joka suoritettiin makuulta.

– Kaksi meni tosi niukasti alhaalta ohi.12,5 km:n normaalimatkalla ohilaukaus tiesi 45 sekunnin lisäaikaa. Kolmannen ammunnan jälkeen Jimi oli kahdentenatoista 2,20 Trojerista.

Neljäs ammunta toi vielä kolmannen sakon, ja hän lähti päätöslenkille yhdentenätoista 3,9 sekuntia kymmenentenä ollutta Saksan ykkösmiestä David Schmutzia jäljessä.

Viimeisessä väliajassa Jimi oli noussut niukasti saksalaisen ohi, mutta loppumatkan kiharaisella laskuosuudella Schmutz tuli uudemman kerran ohi.

– Lasku oli niin jäinen, että otin sen varovasti. Se oli oikeastaan ainoa haitta viimeisestä arvontaryhmästä, jonka valitsin, koska uskoin luiston paranevan loppua kohden. Ei olosuhteissa kuitenkaan ollut isompia eroja.

Jimi kilpaili numerolla 65, kun viimeisellä lähtijällä oli rinnuksissa numero 71.

Yksikään kilpailija ei selvinnyt neljää ammuntaa puhtaasti ja vain kisan voittanut Trojer pääsi läpi yhdellä sakolla. Ylivoimaisen Trojerin jälkeen toiseksi sijoittui Slovakian Michal Adamov (1,31 jäljessä) ja kolmanneksi Ranskan Guillaume Poirot (-1,40).

Jimi hävisi Trojerille 4,05. Hiihtoajoissa hän oli 25. noin kaksi minuuttia nopeimmista.

– En ole ihan tyytyväinen hiihtoihini. Jäi ainakin nälkää seuraaviin kisoihin.

Kisapaikalla mukana ollut henkilökohtainen valmentaja Niko Aapajärvi valoi suojattiinsa uskoa.

– Nikon kanssa katseltiin kärkikavereiden fysiikkaa ja onhan meikäläinen vielä ihan alkutekijöissä sillä saralla. On ainakin tiedossa, mitä pitää kehittää.

Vaikka kisailijoita oli todellakin yli 70, niin molempien kisojen kärkipäätä hallitsivat samat nimet. Seitsemän kaveria oli kärkikymmenikössä molemmissa kisoissa.

Jimi tehtaili Italiassa Soisalon Ampumahiihtäjien parhaat tulokset. Vuoden 2015 Olympiafestivaaleilla Itävallassa Tuukka saavutti sijaluvut 14 ja 13, ja vuonna 2017 Otto oli Turkissa sijoilla 34 ja 21.

– Hienot ovat kisat olleet. Kyllä tämä on meikäläiselle ollut ikimuistoinen reissu, Jimi tarinoi niin että jo äänensävy paljastaa halun palata uudemman kerran urheilemaan K-Euroopan paratiisimaisemiin.

Ampumahiihtäjien kisat päättyvät sekaviesteihin lauantaina.

JuHu