Moro se ois Vili tässä. Se olisi mun vuoro kertoilla vähän kuulumisia tältä kaudelta
Kausi alkoi minun osaltani varusmiespalvelukseen astumisella. Ensimmäiset viikot vierähtivät armeijassa sairastelujen merkeissä niin kuin suurimmalla osalla porukasta.
Pikku hiljaa kesää kohti alettiinkin päästä jo treenin makuun, kunnes nilkka meni rikki. Siinä sitten otettiin kolmisen viikkoa enemmän tai vähemmän puolitehoilla. Tämän jälkeen treeni alkoi maistua syksyä kohden ja fysiikkatesteissä paukuttelin uusia ennätyksiä.
Matka kohti kauden päätavoitetta, nuorten MM-kisoja, näytti jo valoisemmalta.
Kisakausi polkaistiin käyntiin Oloksella, missä meno oli ihan kohtuullista. Tästä siirryttiin ensimmäisiin ampumahiihtokisoihin Vuokattiin, missä olin ihan tyytyväinen omaan suksivauhtiini.
Marras-joulukuun vaihteessa käytiin intissä auk-2 kokeet, joissa selkä meni rikki ja jälleen edessä oli uusi este kiivettäväksi. Selkäkipu jatkui ensimmäisiin MM-karsintoihin. Kisat olivat yhtä tuskaa, mutta maaliin päästiin ihan kohtuu tuloksilla.
Tästä matka jatkui kohti Kontiolahden karsintoja. Vielä pari viikkoa ennen karsintoja kulku oli hyvää ja itselläni oli sellainen olo, että kyllä se MM-paikka tulee. Viikkoa ennen karsintoja iski päälle sitten ihan kunnon “lenssu”. Kisat menivätkin sitten puolitehoilla.
Ennen viimeistä karsintastarttia olin varma, että en edes lähde kisaan, koska oloni oli sen verran heikko. Ajattelin kuitenkin, että yritetään nyt vielä jos ei muuta niin tiukalla sisulla – ja sehän kannatti. Kisalippu tuli taskuun ja ei muuta kuin kohti Kazakstania.
Inttivuosi ei varmasti ole paras mahdollinen kausi kehittyä urheilun kannalta, sen olen tässä vuoden aikana todennut. Intti vuosi on ollut todella rikkonainen sairastelujen takia ja rasitusta on pitänyt pitää huolella silmällä. Se on kuitenkin kaikkiaan hieno kokemus ja tuonut mukanaan paljon hienoja muistoja.
Terveisin Vili Kotikumpu