Valtakunnan parhaisiin maastohiihtovalmentajiin lukeutuva Jarmo Riski hioi Pihkan tekniikkaa paremmaksi Vuokatissa. Kuva: Janne Paasonen

Pihka Paasonen yllättyi iloisesti suorituksestaan rullahiihdon SM-kisoissa Vuokatissa. Jo lauantain aika-ajohiihto sprinttikilpailussa toi kahdeksannen sijan, mikä nousi Soisalon Ampumahiihtäjien seuranhistorian parhaaksi tulokseksi maastohiihdossa.

Rullakisoissa hiihdetään järjestäjien suksilla ja harmittavasti Pihka sai erävaiheeseen kooltaan vääränlaisen parin, joka ei toiminut yhtä hyvin kuin aika-ajopari. Välieräpaikka jäi muutaman sekunnin päähän.

Sunnuntaina vapaan viitonen hiihdettiin väliaikalähtönä, ja nyt Pihka ei valittanut suksien kulkua.

Tuloksena oli seitsemästoista sija 1,5 minuuttia kärjestä ja 50 sekuntia pronssista.

– Ihan tyytyväinen olen tulokseen. Vähän alkoi jo väsy painaa, Pihka summaili.

Pieneen väsymykseen saattoi olla syynä se, että henkilökohtainen valmentaja Jarmo Riski seurasi viikonlopun ajan Pihkan hiihtoja silmä tarkkana.

– Jarmolta tuli arvokkaita neuvoja. Tekniikka oli tarkkailun alla. Hiihtoasento tahtoi tippua liian alas, Pihka kertasi yhtä huomioitavaa seikkaa.

Loppusyksyn aikana Pihka tekee taas ison ja pakonomaisen loikan, kun hän siirtyy loka-marraskuuksi harjoittelemaan Kontiolahdelle. Opinajo muuttuu Leppävirran lukiosta Kontiolahden lukioon.

Määrätietoiselta urheilijalta päättäväistä toimintaa. Hän ei jää kitumaan ja ruikuttamaan Leppävirran kehnoja olosuhteita vaan lähtee sinne, missä ampumahiihtourheilua arvostetaan.

Yksi tärkeä kehittämisaulue on tuulen lukeminen ampumapaikalla. Viimeisen vuoden aikana on mennyt monta sijalukua siihen, ettei Pihka huomannut tuulen muutoksia. Hiihtoputkessa tuulen opiskelu ei onnistu.

– Liiton näyttökisat ovat ohjelmassa joulukuussa, ja silloin pitäisi olla hyvässä terässä, Pihka suunnitteli.

Nuorten kisoihin karsitaan kolmena viikonloppuna joulukuussa. Yhdet käydään Imatralla, mutta muista järjestäjistä ei ole vielä täyttä varmuutta.

JuHu