
Jimi Klemettinen päätti loistavasti sujuneen kauden hienoon takaa-ajokilpailuun Holmenkollenilla. Pitkä kausi ei painanut jäsenissä, kun hän nousi sijalta 53 sijalle 34 ja saalisti uran ensimmäiset maailmancupin pisteet.
– En osaa sanoa, onko tällä jotakin erikoista merkitystä. Ajattelen niin, että oli tietysti mukava saada yksi onnistuminen myös maailmancupiin, Jimi totesi vaatimattomasti.
Kisa oli todellakin onnistunut, sillä neljältä ampumapaikalta tuli vain yksi sakko.
– Olen tämän päivän ampumahiihtosuoritukseen tyytyväinen. Hiihtokin kulki nyt loppuun asti.
Lieneekö sitten loppukilometrien piristymiseen syynä ollut se, että viimeisessä ylämäessä Jimi näki Arttu Heikkisen puskevan edellä.
Armeijan tupakaverien yhteenotto huipentui loppusuoralle.
– Olihan se melkoinen titaanien taistelu. Loppuvenytyksellä jätin Artun taakse, Jimi myhäili.
Eroa saatiin yksi kymmenys.

Otto vetää Olli Hiidensaloa, USA:n Maxime Germainia ja Latvian Renars Birkentalsia. 
Jimi seuraa Saksan Philipp Hornia, joka oli maalissa kolmaskymmenes eli viimeinen, joka pääsi palkintorahoille. Jimi hävisi Hornille 12,2 sekuntia.
Erikoista Jimin suorittamisessa oli jälleen kerran viilipyttymäinen tekeminen ilman ympäristön mukanaan tuomaa painetta.
– Keskityn omaan tekemiseen enkä anna muiden asioiden häiritä. Mutta pakko tunnustaa, että olihan täällä hienot kisat. Tunnelma oli loistava.
Erinomaisen talven jälkeen Jimillä on selkeä tavoite ensi kaudelle.
– Olympialaiset, mitäpä sitä muuta.
Myös Otto Invenius paransi sijoitustaan takaa-ajossa, mutta veto ei riittänyt aivan pisteille asti.
Maailmancupissa Otto oli toiseksi paras suomalainen Tero Seppälän jälkeen. Otto oli pisteillä neljässä kisassa ja keräsi 90 pistettä.
JuHu