Otto, Vili ja Jonni tuulettavat SM-kultaa. Kontiolahden ykkösjoukkue (vas) Laitinen, Loukkaanhuhta ja Pykäläinen on vähän totisempana. Kuva: Janne Paasonen

Kontiolahden Urheilijat lähti suosikkina miesten viestiin kotioloissaan Kontiolahdella järjestettyyn SM-viestiin perjantaina, mutta hiukan siipirikkoinen Soisalon Ampumahiihtäjät osui paremmin ja ankkuri Otto Invenius karkasi päätösosuudella yli minuutin erolla mestaruuteen.

Soisalon lähtökohdat olivat todellakin kysymysmerkkejä täynnä. Avausosuuden Jonni Mukkala on pikkuhiljaa toipumassa pitkäaikaisesta virussairaudesta ja kisasi nyt ensimmäisen kisansa tämän vuoden puolella. Toisella osuudella viestiä vienyt Vili Kotikumpu oli flunssassa viime viikolla ja suorituskyky oli arvausten varassa.

Ja ankkuri Otto kärsi viikolla vatasairaudesta ja kävi vielä keskiviikkona lääkärissä tarkastamassa tilannetta.

Eikä apuja löytynyt edes viime aikoina loistovedossa olleesta Jimi Klemettisestä, joka on samaan aikaan armeijan CISM:n talvimestaruuskisoissa Sveitsissä.

Viestin ensimmäisellä osuudella Lahden Hiihtoseuran Olli Hiidensalo toi viestin vaihtoon ykkösenä. Jonni piti hyvin pintansa ja tuli vaihtoon toisena 35 sekuntia kärjestä. Ennakkosuosikki KontU:n avaaja Kalle Loukkaanhuhta oli kolmantena viisitoista sekuntia Soisalosta.

– En ole suorituksesta yllättynyt vaan olen siihen tyytyväinen. Noin kuukauden ajan olen voinut harjoitella ja on minulla tietty luotto kuntoon, Jonni kertoi.

Talven vaikein kuukausi oli tammikuu, jolloin kuume jylläsi.

– Kolmeen ja puoleen viikkoon en käynyt edes kävelemässä ulkona, Jonni selvitti.

– Jatko jännittää. En ole ihan varma, kuinka palautuminen sujuu. Lauantaina olisi kuitenkin tarkoitus osallistua pikakilpailuun.

Toisella osuudella Lahden HS putosi kuvioista, joten Vilin tehtävänä oli pitää Kontiolahden Heikki Laitinen lähituntumassa.

Molempiin ammuntoihin Laitinen tuli edellä, mutta hyvin osunut Vili lähti jatkamaan kärjessä.

– On pakko tunnustaa, että hiihtäminen oli tosi raskaan tuntuista, ensimmäisen yleisen sarjan SM-kullan voittanut Vili myönsi ja viittasi flunssan jälkihöyryihin.

Laitinen kulki suksella lujaa, mutta Vili piti pintansa loistavilla ammunnoilla.

– Ammunta on kulkenut kevätkaudella niin hyvin, että pystyin tulemaan ampumaan rauhallisin mielin.

Viimeisellä lenkillä Laitinen jätti Vilin puolen minuutin päähän, minkä verran Otolla oli takamatkaa Kontiolahden ankkuriin Joni Pykäläiseen.

– Kun odoteltiin vaihtoalueella, niin toivotin Jonille onnea matkaan, Otto sanaili.

Kovassa hiihtokunnossa oleva Pykäläinen tuli makuuammuntaa noin 40 sekuntia ennen Ottoa, joka kuitenkin tempaisi lippaalta nopeat nollat ja nousi kärkeen.

Pykäläinen jatkoi vahvaa hiihtoaan ja otti Oton 24 sekunnin johdon kiinni pystyammuntaan tultaessa.

Valitettavasti Pykäläisen viimeinen ammunta meni pieleen, kun kahdeksalla paukulla putosi vain kolme taulua. Edessä oli kaksi sakkorinkiä, kun taas Otto jatkoi viimeiselle lenkille kahden varan jälkeen.

Seurojen paremmuus ratkaistiin ammunnoissa. Soisalo ampui 0+4 eli tarvitsi neljä varapatruunaa (Jonni ja Vili yksi, Otto kaksi) kun taas Kontiolahden saldona oli 3+14 eli kolme sakkorinkiä ja neljätoista varapaukkua.

Maalissa Oton voittomarginaali oli minuutti ja kahdeksan sekuntia. Eli huiman osuuden vetäissyt Otto jätti IBU-cupissa useita onnistuneita kisoja talven aikana kisannutta Pykäläistä yli puolellatoista minuutilla.

Kyseessä on SoisAH:n kolmas SM-kulta.

– Kyllä tämä tuntuu paremmalta kuin viime vuonna. Nyt oltiin haastajan asemassa, Otto myhäili ja tunnusti, ettei hiihtovire ole sairastelujen jälkeen erikoinen.

– Jos ratkaisu olisi jäänyt viimeiselle lenkille, niin ei minulla olisi ollut mitään paukkuja vastata Jonin vauhtiin.

Otto ja Jonni ovat olleet mukana kaikissa SoisAH:n kultajoukkueissa kun taas Vilille mestaruus oli ensimmäinen.

Myös Sveitsistä kuului perjantaina positiivisia uutisia, joiden mukaan Jimi on ollut Suomen partiohiihtojoukkueessa, joka voitti kultaa. Juuri muuta sieltä ei olekaan kuulunut, joten tarkemmista tuloksista ei ole tietoa.

JuHu