
Oberhofin maailmancupin päätöspäivä sunnuntaina tarjosi huippujännittävän miesten viestin. Norjan voittaessa viisi joukkuetta mahtui reilun viiden sekunnin sisään, ja tuvan täyteinen yleisömeri sai taatusti vastinetta rahoilleen.
Valitettavasti Suomen mahdolliset yllätyssaumat sulivat heti avausosuuden ensimmäisessä ammunnassa, kun Otto Invenius suuntasi ohimenneiden varapaukkujen jälkeen sakkoringille.
– Olipahan painajainen, Otto kuvasi suoritustaan.Hän ampui lippaalta neljä taulua alas, mutta se ylös jäänyt pysyi ylhäällä loppuun asti.
– Yritin reagoida olosuhteisiin. Kaikki ohimenneet olivat kuitenkin menneet samalta puolelta ohi.
Pystypaikan hän selvitti kahdella varapaukulla, mikä oli enää laiha lohtu, koska kärki oli jo mennyt menojaan.
Otto toi viestin vaihtoon seitsemäntenätoista 1,48 keulaa perässä.
– Tuli vahvistus sille, ettei Oberhof ole meikäläisen suosikkeja. Toivottavasti eivät myönnä tänne MM-kisoja, Otto murjaisi hirtehisesti.
Sen sijaan Oberhofiin mieltynyt Jimi Klemettinen veti erinomaisesti kolmannen osuuden. Tero Seppälä nosti yhden sijan, joten Jimi pääsi matkaan 16:ntena.
Molemmat ammunnat suoraan lippaalta ja hyvä hiihto-osuus, jonka jälkeen Olli Hiidensalo spurttasi ankkuriosuudella yhdentenätoista.
– Ammuntaan olen tyytyväinen, mutta hiihtäminen tuntui raskaalta. En tiedä olisivatko aiemmat kisat painaneet.
Jimin osuusaika oli vain yhdeksäntoista sekuntia Teroa hitaampi.
– Oberhofissa kelitkin olivat kunnossa, Jimi hymähti ennakkopelotteluille.
Suomi sijoittui lopulta yhdeksänneksi eli juuri palkintorahojen ulkopuolelle. Kahdeksas sija jäi 14,6 sekunnin päähän.

Viestin epäonnistunut avausosuus vahvisti Oton näkemystä, ettei Oberhof ole hänen mieluisimpia kisapaikkakuntia. 
Hiihto-osuuttaan Jimi kuvasi raskaaksi, vaikka hän hävisi osuusajassa Tero Seppälälle vain 19 sekuntia.
Maajoukkue matkasi Ruhpoldingiin jo sunnuntai-iltana. Miesten joukkue jatkaa samalla viisikolla. Viestijoukkueen lisäksi mukana on Tuomas Harjula.
Oberhofin palkintorahoissa naiset löivät Suvi Minkkisen johdolla selvästi miehet. Yhteensä suomalaiset keräsivät 55 100 e (Suvi Minkkinen 37 350, Inka Hämäläinen 5450, Venla Lehtonen 5250, Sonja Leinamo 3250, Tero Seppälä 3100, Otto Invenius ja Olli Hiidensalo 350).
Ampumahiihdossa menestyjät palkitaan. Minkkinen tienasi takaa-ajon kakkossijasta 17 000 e (sis. liivin 1000 e), kun vastaavasti yhdistetyn maailmancupissa samoin toiseksi sijoittunut Minja Korhonen kuittasi 3100 e.
IBU-CUPISSA Arberin kisaviikko päätettiin takaa-ajoihin. Suomalaisista parhaiten pärjäsivät yhdellä sakolla selvinnyt ja kuudenneksitoista sijoittunut Jaakko Ranta sekä kahdella sakolla seuraavan sijan valloittanut Jonni Mukkala. Kovassa hiihtokunnossa oleva Arttu Heikkinen tuhosi kisansa pystyammunnoissa, jotka toivat kuusi (2+4) sakkoa. Arttu oli 23.
IBU-cup jatkuu keskiviikkona Slovakian Brezno-Osrbliessä sekaviesteillä.
JuHu