Soisalon kaksikon erikoinen vaihto. Jimi tuli toiselta osuudelta ja lähetti Oton jatkamaan. Viestin ohella vaihdettiin myös sauvaa. Kuva: NordicFocus

Suomen miehet sijoittuivat kymmenenneksi Ruhpoldingin maailmancupissa torstaina. Kilpailun voitti Ranska kuusi sekuntia ennen Norjaa ja kahdeksan sekuntia ennen Saksaa. Ankkuriosuudelle kärjessä lähtenyt Ruotsi taipui ykköstähtensä Sebastian Samuelssonin johdolla neljänneksi.

Suomen kvartetti Olli Hiidensalo, Jimi Klemettinen, Otto Invenius ja Tero Seppälä tekaisi karkeasti ajatellen keskivertosuorituksen, ja koska kyseessä oli viimeinen viesti ennen olympialaisia, jäi sinivalkoisten täysosumapäivä talven pääkilpailuun.

Suomi hävisi Ranskalle 1,44.

– Paremmin nyt meni kuin viime viikolla Oberhofissa, mutta kyllä parannettavaa vielä jäi, Otto arvioi ja mietti pystyammuntaansa.

– Pystyn kanssa on ongelmia. Ei tunne ole mitenkään huono, joten eiköhän se korjaannu.

Otto tarvitsi yhteensä neljä (1+3) varapatruunaa, kun Jimi selvisi yhdellä (1+0).

Osuusajoissa Jimi oli 21 sekuntia Ottoa nopeampi (17,30-17,51).

– Ihan hyvä kisa. Ammunta toimi. Hiihdon kanssa oli vaikeampaa, kun tällaisessa maastossa pitäisi pystyä hiihtämään hiton kovaa. Se on minulle vielä vaikeaa, Jimi totesi ja jatkoi ettei tykkää Ruhpoldingin maastosta.

– Jäin letkoista tasaisilla ja otin sitten nousuissa kiinni.

Ollin laadukkaan avausosuuden jälkeen Jimi pääsi matkaan kuudentena vain seitsemän sekuntia kärjestä.

Ensimmäinen lenkki makuupaikalle kulki Norjan Laegreidiä peesaten.

– Siinä mentiin tosi hiljaa. Tuntui helpolta.

Toisella lenkillä Jimi jäi letkasta ja joutui puskemaan yksin.

Loistavan pystyammunnan jälkeen Suomi oli hulppeasti viidentenä vain kahdeksan sekuntia ykkösestä.

– Viimeinen lenkki oli vaikea. En vaan päässyt niin lujaa kuin halusin. Jostakin syystä en saanut kaikkea irti, Jimi tarinoi.

Hän toi viestin Otolle kymmenentenä parikymmentä sekuntia keulasta.

Vaihto ei sujunut kuten Strömsössä, sillä Otolta katkesi sauva.

– Sanoin heti Jimille, että anna vasen sauva. Se onnistui nopeasti, mutta sauva oli minulle liian lyhyt. Meni jonkin aikaa ennen kuin sain huollolta toimivan sauvan, Otto kertoi.

Sauvasirkuksesta ja varapaukuista huolimatta Otto nosti Suomen kahdeksanneksi.

Sijoitus säilyi Teron puhtaasti sujuneen makuuammunnan jälkeen. Pystyn kolme varapatruunaa toivat lopulta kymmenennen sijan.

Viestin jälkeen Suomi on maakohtaisissa pisteissä kymmenes, vain pinnan Viroa perässä. Top-kympissä pitäisi pysyä kevääseen asti, jotta Suomi säilyttää viisi kisapaikkaa.

JuHu