Sunnuntain mitalistit: Tuukalle hopeaa, Otolle kultaa ja Santerille pronssia. Kuva: Anne Kolehmainen

Otto Invenius tehtaili kaksoismestariksi voittamalla myös normaalimatkan Kontiolahden rulla-ampumahiihdoissa. Hän oli 19-vuotiaiden kisassa täysin omaa luokkaansa, sillä hopealle sijoittunut Närpiön Patrik Kuuttinen hävisi liki neljä minuuttia.

Mestari ei jättänyt mitään arvailujen varaan, sillä hän oli sekä ylivoimaisesti nopein hiihtäjä että tarkin ja käytännössä myös nopein ampuja. Neljältä paikalta tuli vain kolme sakkoa (1-2-0-0).

– Oli hyvä kisa. Vedin tasaista vauhtia ja yritin tsempata ammunnoissa. Enpä muista, koska olen viimeksi ampunut kaksi paikkaa peräkkäin nollille, Otto myhäili innoissaan ja vakuutti kisasta jääneen tosi positiivisen fiiliksen.

Fiilistä tarvitaankin lähiviikoille, sillä Oton ohjelmassa ovat englannin ja maantiedon yo-kirjoitukset ja niiden välissä vielä Urheilukoulun tesitit Santahaminassa.

Talvilajien Urheilukoulu toimii nykyisin Kajaanissa ja sinne Otolla on tarkoitus suunnata kirjoitusten ja kauden jälkeen huhtikuussa.
Anssi Kuittinen sijoittui seitsemänneksi 9,27 Ottoa hitaampana. Ohilaukauksia tuli kuusi.

– Ei mikään huippusuoritus, vaikka hiihto tuntui paremmalta kuin eilen.
22-vuotiaiden sarjassa SoisAH saalisti kaksi mitalia, joten viikonlopun yhteismäärä kohosi seuran rullakisojen ennätykseen – viiteen mitaliin.
Tuukka Inveniukselle sunnuntain normaalimatka oli junioriuran päätöskilpailu. Marraskuussa alkavalla uudella kaudella hän kilpailee yleisessä sarjassa.

Tuusulan Jaakko Ranta voitti lauantain tavoin, ja Tuukka tuli toiseksi. Kahden minuutin ero syntyi ammunnoissa, sillä Ranta ampui kolme sakkominuuttia (0-2-0-1) ja Tuukka viisi (0-3-1-1).
– Hiihtäminen tuntui ylämäissä eilistä paremmalta, mutta tasaisilla ei vieläkään liikkunut niinkuin pitäisi. Ammunnat olivat ookoo ensimmäistä pystyä lukuunottamatta, Tuukka laski.

Päivän kolmannen mitalin toi Santeri Kolehmainen sijoittumalla Tuukan jälkeen pronssille. Kovin valtavia hurraa-huutoja ”Santtu” ei mitalistaan rallatellut, koska eroa Tuukkaan kertyi viisi minuuttia. Ampumapaikoilta tuli kuusi sakkominuuttia (1-3-1-1).

– Viime viikko oltiin metsässä ja unet jäivät vähiin. Olo oli väsynyt eikä lihaksisto toiminut, urheilukoululainen selvitti.
Viides SoisAH:n ilmoitettu edustaja Jimi Klemettinen jätti sairaana kisan väliin.

JuHu