Santeri oli tyytyväinen kenraaliin ennen SM-kisoja. Kuva: Emma Hyvönen

Harvemmin urheilijoilla on samanlaista mahdollisuutta tutustua SM-kilpailujen olosuhteisiin kuin mitä Oulu tarjosi lauantaina ja sunnuntaina. Lumenputteen vuoksi Raahesta siirretyt Saloisten Reippaan isännöimät normaalikilpailut olivat ohjemassa lauantaina ja sunnuntaina jaettiin Pohjois-Suomen mestaruuksia yhteislähdöissä.

SoisAH:stä Santeri Kolehmainen ja Jimi Klemettinen pistäytyivät kisailemassa ja katsastamassa tulevien SM-latujen kuntoa. Jimi otti osaa molempina päivinä, Santeri vain sunnuntaina.

– Hyvä kenraali. Samaa baanaa sitä painetaan viikon kuluttua, Santeri kertoi.

Myös Jimi oli tyytyväinen viikonlopun antiin.
– Oli vielä samat matkat kuin SM:ssä ensi viikonloppuna.

Tulokset kertovat kenraalin onnistumisesta. Santeri ampui yhteislähtökilpailussa turhan paljon sakkoja (3-1-1-2), mutta hyvällä hiihdolla hän tavoitti paremmin ampuneen (kolme sakkoa) Oulun Roope Jokelan viimeisellä lenkillä.

– Yritin iskeä loppumatkalla, mutta tulos oli päinvastainen. Roope pysyi mukana ja karkasi lopulta kymmenen sekunnin voittoon, Santeri selvitti.

Kaikkiaan hän piti suoritustaan vahvasti positiivisena. Onhan takana hankala syksy, joka sisälsi yli kuuden viikon sairastelun. Parhaimmillaan tai pahimmillaan hän oli keuhkokuumeen vuoksi neljä vuorokautta sairaalassa.

Hiihto kulki Santerilla hyvin. Kuva: Emma Hyvönen

– Hiihto oli varmasti parasta pitkiin aikoihin. Katsotaan nyt, miten palautuminen sujuu. Ihan luottavaisena suuntaan kohti SM-kisoja, kehaisi kenraaliaan pari viikkoa sitten alikersantiksi ylennetty Santeri.

Jimin osalta lauantain normaalimatka sujui vahvasti. Kolmelta ampumapaikalta tuli vain kaksi sakkoa, mikä oli selvästi muita kisailijoita vähemmän. Toiseksi sijoittunut Seinäjoen Rasmus Huhtamäki hävisi yli kolme minuuttia. Mainittakoon, että neljänneksi kisassa sijoittui hiihtokansaa säpsäyttävän sukunimen omaava Oulun Ronni Mäntyranta.

– Olosuhteet olivat haastavat, mutta nyt ammunta toimi. Hiihtokin oli hyvää, Jimi kertasi.

Sunnuntain yhteislähtökilpailussa ammunta ei ollut aivan samalla tasolla. Viisi sakkoa kolmelta paikalta oli voittoa ajatellen liikaa, ja Oulun Eemeli Kuiri karkasi ykköseksi.

Tulevana viikonloppuna SoisAH hyökkää tervakaupunkiin isommalla joukolla nuorten SM-kisoihin. Samaan aikaan Tuukka tavoittelee vielä MM-kisalippua IBU-cupin kisoista Saksan Arberista.

JuHu